(Poistunut julkaisusta)

Paikallisjohtaja Turun myyntiryhmään
Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.2.2020

Haluaisitko olla mukana tuottamassa odotukset reilusti ylittävää asiakaskokemusta, jossa myyjien onnistumista tuetaan valmentavalla esimiestyöllä? Tarvitsemme ihmisistä motivoituvaa, inspiroivaa ja onnistumisista innostuvaa

Paikallisjohtajaa Turun myyntiryhmään

vastaamaan kokonaisvaltaisesti henkilöasiakkaiden parissa tehtävästä myynnistä, sovittujen asiakkuuksien palvelusta sekä kannattavasta liiketoiminnasta. Kokonaisvastuuseen sisältyy tavoitteiden mukainen myynti sekä asiakkaiden pysyvyyden ja tyytyväisyyden vahvistaminen.

Tehtävän kuvaus

Tässä tehtävässä avainasemassa ovat erinomaiset, valmentavat esimiestaidot, joilla tuetaan henkilöstön ja edustajien itsenäistä tekemistä ja varmistetaan myyjien onnistumista. Lisäksi tarvitaan kykyä arvioida ja kehittää toimintatapoja yhä asiakasystävällisimmiksi ja ymmärrystä kannattavasta liiketoiminnasta. Sinulla on iso rooli asiakaspysyvyyden ja onnistuneen asiakaskokemuksen ylläpitämisessä. Työssä toimit osana työryhmää, jossa suunnitellaan myynnin toimintamallit, myyntikilpailut, huolenpito- ja hankintakampanjat sekä paikalliset asiakastapahtumat.

Sinulla tulisi olla

– motivointitaitoja ja vahva halu auttaa muita onnistumaan
– esiintymistaitoa ja tervettä uteliaisuutta muita kohtaan
– myyntiosaamista, mutta myös analysoinnin taitoja
– osaava, kyseenalaistava ja kehittävä suhtautuminen liiketoimintaan
– kyky tehdä itse ja itsenäisesti monimuotoisia tehtäviä
– suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä
– näyttöä tuloksekkaasta esimiestyöstä tai toiminnan johtamisesta

Tarjoamme sinulle sekä mielenkiintoisen että vastuullisen tehtävän ja tilaisuuden olla iso palanen yhtiömme menestyspolun jatkumossa. Kattavat henkilöstöedut, lämminhenkinen, ketterä ja mutkaton ilmapiirimme hurmaavat varmasti sinutkin. Tule mukaan!

Voit tiedustella lisää tehtävästä: ke 5.2., to 6.2. ja ti 11.2. klo 9.30 -10.30 Henkilöstöjohtaja Kati Knopp-Nyholmilta, p. 040 558 3179.

Lähetäthän hakemuksesi ja CV:n palkkatoiveineen tämän linkin kautta 17.2.2020 mennessä.