(Poistunut julkaisusta)

PÄÄTOIMITTAJA
Akaan Seutu

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.3.2020

Vastaat koko lehden johtamisesta ja journalistisesta kehittämisestä monikanavaisessa mediassa.

Johdat toimituksen päivittäistä tekemistä myös itse sisällön tuotantoon osallistuen. Pidät jatkuvasti yhteyttä alueen tärkeisiin toimijoihin ja sidosryhmiin. Olet esimiehenä koko Akaan Seudun työyhteisölle. Esimiestehtävät sisältävät lähiesimiestyön lisäksi Pirmedioiden yhteisten käytäntöjen läpivientiä lehdessä. Päätoimittajan työhön kuuluu myös aktiivinen osallistuminen konsernin johtoryhmään. Raportoit tehtävässä Pirmedioiden toimitusjohtajalle.

Toivomme sinulta vahvaa journalistista osaamista ja näkemystä monikanavaisen lehden kehittämisestä. Tärkeää on kykysi toimia erilaisten ihmisten parissa, ja kokemus esimies- ja tiimityöskentelystä on vahva etu tehtävässä onnistumiselle. Odotamme, että sinulla on vahva polte paikallisen median tekemiseen yhdessä osaavan henkilöstön kanssa. Ymmärrät myös myynnin ja asiakaspalvelun merkityksen kokonaisuuteen ja toimit joustavasti sekä dynaamisesti vastuidesi osalta. Muuttuvassa toimintaympäristössä ja kehittyvässä organisaatiossamme odotamme myös, että siedät muutostilanteita. 

Tarjoamme sinulle erinomaisen, itsenäisen tehtävän kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa. Kanssamme pääset toimimaan ja kehittymään monien mahdollisuuksien parissa yhdessä osaavien kollegoiden kanssa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalin konsultti Lassi Välimäki, puh. 040 514 9778. Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen 23.3.2020 mennessä osoitteessa www.mercuriurval.fi, viitenumero FI-15121.