Pääkirjanpitäjä
Kuhmoisten kunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.5.2020

Nykyisen pääkirjanpitäjämme siirryttyä eläkkeelle

haemme henkilöä pääkirjanpitäjän (nimike taloussihteeri)

tehtäviin 3.8.2020 lukien tai sopimuksen mukaan.

Jos olet kiinnostunut opiskelemaan kirjanpidon ammattilaiseksi oppisopimuksella, tehtävä on mahdollista täyttää myös oppisopimuspaikkana (merkonomi). Otamme huomioon myös opintojensa loppuvaiheessa olevat henkilöt, jos katsomme suoritettujen opintojen soveltuvan pääkirjanpitäjän tehtäviin.

Pääkirjanpitäjän tehtävänimike on taloussihteeri. Toimenkuvaan sisältyy kunnan pääkirjanpitoon liittyvien tehtävien lisäksi mm. talousarvion ja tilinpäätösten (kunta, kuntakonserni) laadinta ja niihin liittyvä ohjeistus, taloussuunnittelu, raportoinnit, kassavarojen seuranta ja arvonlisäveroasiat. Lisäksi taloussihteerin tehtäviin kuluu kirjanpidollinen neuvonta, henkilöstön talouskoulutukset sekä taloushallinnon kehittäminen yhdessä hallintojohtajan kanssa.

Henkilöltä edellytetään vahvaa työkokemusta kuntaorganisaatiossa toimimisesta kirjanpidon työtehtävien parissa. Numerotarkkuuden lisäksi henkilöltä edellytetään myös hyviä atk-taitoja (erityisesti Excel), kehittämismyönteisyyttä, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyvää yhteistyökykyä. Taloushallinnon tietojärjestelmistä CGI:n Pro Economican Premium käyttötaito katsotaan eduksi. Kelpoisuusehtona tehtävään on opisto- tai ammattikorkeakoulututkinto (merkonomi, tradenomi tai vastaava). Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, hakijan on mahdollista esittää myös palkkatoiveensa. Tehtävässä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.

 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1361649
  • Tehtäväalue: Taloushallinto/tilintarkastus, Toimistotyö
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Keski-Suomi, Kuhmoinen
  • Lisätietoja antaa: Sanna Luukkanen, sanna.luukkanen@kuhmoinen.fi, p. 040 091 5660