(Poistunut julkaisusta)

Pääkirjanpitäjä, Vapo, Jyväskylä
Academic Work

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.6.2020
Suomen kiinnostavimmat työpaikat -kilpailussakin palkittu Vapo etsii nyt pääkirjanpitäjää, jolle on tarjolla haastetta ja vastuullisia tehtäviä konsernilaskennan parissa. Mikäli olet kerryttänyt jo hieman aiempaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä, Vapo voi olla seuraava askel urallasi!
KUVAUS
Roolissasi kuulut koko konsernin talouspalvelukeskukseen, minkä lisäksi sinulla on useita kollegoita kirjanpitotiimissä. Tehtävässä tulet työskentelemään konsernilaskennan parissa yhdessä esimiehesi kanssa, ja lisäksi teet yhteistyötä eri liiketoimintojen controllereiden kanssa.

Tarjoamme


* Muun kirjanpitotiimin ja esimiehen tuen
* Mahdollisuudet edetä tehtävissäsi
* Suuren konsernin kansainväliset urakehitysmahdollisuudet

TYÖNKUVA

* Osallistuminen konsernilaskennan toteutukseen ja kehittämiseen
* Suomalaisten osakeyhtiöiden kirjanpito ja tilinpäätökset
* Konsernitilinpäätöksiin osallistuminen
* Vastuu kirjanpidon kuukausikatkoista

ETSIMÄMME HENKILÖ ON

* Relevantti kaupallinen koulutustausta
* Aiempaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä
* Aiempaa kokemusta kansainvälisten yhtiöiden konsernitilinpäätöksen laatimisesta ja ulkoisesta laskennasta
* Konsernilaskennan sääntöjen hallitseminen, IFRS-standardin tuntemus toivottavaa
* Aiempaa kokemusta verotuksesta (mm. osakeyhtiöiden tuloverotuksesta) sekä talouden IT-järjestelmistä, ERP:istä ja Office 365:stä
* Sujuva suomen ja englannin kielen taito
* Kokemusta talouden ICT -projekteista
* Vahvaa kokemusta käyttöomaisuuskirjanpidosta


Etsimämme henkilö on:


* Analyyttinen ja ratkaisukeskeinen
* Kommunikointi- ja tiimityöskentelytaitoinen
* Itseohjautuva, vastuuntuntoinen ja tarkka
* Joustava


Muuta tietoa


* Aloitus: Elokuu tai sopimuksen mukaan
* Kesto: Vakituinen
* Sijainti: Yrjönkatu, Jyväskylä


Yhteystiedot: Tästä rekrytointiprosessista vastaa Academic Work asiakasyrityksensä Vapon puolesta ja kaikki positioon liittyvät tiedustelut tulee lähettää Academic Workille.

Käymme hakijoita jatkuvasti läpi ja jos olemme jo edenneet haastatteluvaiheeseen, saattaa ilmoitus poistua sivuiltamme ennen kuin rekrytointiprosessi on saatu päätökseen.
MUUTA TIETOA
Vapo edistää liiketoiminnoillaan puhdasta ja vettä säästävää paikallista elintarviketuotantoa, tarjoaa paikallisia polttoaineita sekä lämmön- ja höyryntuotantoratkaisuja, kehittää uusia tuotteita saastuneen ympäristön puhdistamiseen sekä luovat hyvinvointia työllistämällä, kierrättämällä ja luomalla viihtyisiä elinympäristöjä.