(Poistunut julkaisusta)

Pääkehittäjä
Helsingin yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.10.2020

Haemme Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluihin

Pääkehittäjää (tietojärjestelmäasiantuntija)

osaksi Melinda-tiimiä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Aloitus tehtävässä sijoittuu joulukuun alkuun tai sopimuksen mukaan.

Tiesitkö, että Kansalliskirjasto on paitsi Suomen kulttuuriperinnön säilyttäjä myös iso julkisen sektorin ohjelmistotalo? Asiantuntijamme ohjelmoivat ja pitävät yllä lukuisia tietojärjestelmäratkaisuja. Niillä edistämme koko maan kirjastojen, museoiden ja arkistojen aineistojen saavutettavuutta ja palvelujen käytettävyyttä sekä tieteen avoimuutta. Kansalliskirjasto on Helsingin yliopiston erillislaitos ja se on osa yliopiston keskustakampusta.

Melinda on kirjastojen kansallinen yhteistyöympäristö ja metatietovaranto, joka kokoaa kirjastoaineistojen metatiedot yhteen paikkaan. Melindaan on integroitu eri kirjastojärjestelmien lisäksi myös muita metatiedon lähteitä. Tehtävänäsi on toimia Melindan pääkehittäjänä ja koordinoida avoimeen lähdekoodiin perustuvaa kehittämistä Melindan teknisessä tiimissä.

Olet ongelmanratkaisija, jolta toivomme kokemusta teknisen projektipäällikön, pääkehittäjän tai arkkitehtuuriosaajan tehtävistä. Hyvät tiimityöskentelytaidot ovat tärkeitä tehtävän menestyksekkään hoitamisen kannalta. Myös Javascript-ohjelmointi (erityisesti Node.js, React) ja Linux/UNIX-käyttöjärjestelmät ovat tuttuja sinulle. Työkielinä ovat pääasiassa suomi ja englanti.

Arvostamme kokemusta DevOps-menetelmistä ja Docker-sovelluskehityksestä, Jirasta ja Kanbanista sekä hyviä dokumentointitaitoja ja kokemusta ketteristä menetelmistä. Käytännön osaaminen ja tiedot – tai valmius kehittää taitojasi seuraavissa ovat myös hyödyksi: Java, Perl, SQL, MariaDB/MySQL, MongoDB. Kokemus ja tuntemus kirjastojen järjestelmistä, metadataformaateista tai käytössä olevista rajapinnoista (esim. OAI-PMH) katsotaan myös eduksi.

Tehtävän palkka on noin 4000 – 4400 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta. Työpiste sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kluuvissa ja yliopistolla on myös joustavat etätyömahdollisuudet tukemassa työskentelyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa tietojärjestelmäpäällikkö Lassi Lager (lassi.lager(at)helsinki.fi, 050 4154840).

Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi ansioluetteloineen Helsingin yliopiston sähköisen rekrytointijärjestelmään Hae paikkaa -linkistä viimeistään 1.11.2020 mennessä, sillä haastattelemme kandidaatteja myös hakuprosessin aikana. Liitä hakemukseesi ansioluettelo pdf-muodossa. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat hakijat hakevat tehtävää SAP HR-portaalissa.

Haku päät­tyy

01.11.2020 23:59 EET