Ostoreskontranhoitaja - Helsinki, Vantaa
Eilakaisla

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 26.4.2021
Lotus on Pohjoismaiden kokenein purkualan toimija ja alan markkinajohtaja sekä suunnannäyttäjä, joka tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia purkupalveluita. Toimimme valtakunnallisesti Suomessa ja hoidamme lisäksi purkuprojektit myös kansainvälisesti. Olemme osa pohjoismaista Lotusta, joka on purku-, kuljetus-, ja maisemointiliiketoimintaa harjoittava perheyhtiö. Emoyhtiömme pääkonttori sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on noin 120 miljoonaa euroa ja se työllistää pohjoismaiden suurimpana purkualan yrityksenä noin 450 ammattilaista.

Etsimme yhdessä asiakasyrityksemme Lotus Demolition Oy:n kanssa ostoreskontranhoitajaa elokuun loppuun kestävään, määräaikaiseen työsuhteeseen. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan toukokuun aikana, sopivan henkilön löydyttyä. Työpaikka sijaitsee hyvin kulkuyhteyksien varrella Helsingin Ilmalassa. Kesäkuusta eteenpäin toimipiste siirtyy Vantaan Tuupakkaan.

Tehtävän kuvaus

Tehtävässä tulet toimimaan ostoreskontranhoitajana osana kokenutta taloushallinnon tiimiä. Pääasiallisia työtehtäviäsi ovat ostoreskontran hallinnointi sekä avustavat taloushallinnon työtehtävät. Lisäksi pääset osallistumaan uuden järjestelmän käyttöönottoprojektiin. Päivittäisessä työssäsi käytät Netvisor taloushallinnon järjestelmää. 

Toivomme sinulta

aiempaa kokemusta Netvisor-järjestelmästä
kokemusta reskontran hallinnoinnista
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
asiakaspalveluvalmiutta ja reipasta asennetta

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle pääsyn mielenkiintoiseen työympäristöön osaksi pientä taloushallinnon tiimiä. Saat työhösi laajan perehdytyksen, jonka lisäksi osaava tiimi on sinun tukenasi koko työsuhteesi ajan. Sinulla on mahdollisuus etätyöskentelyyn. 
 
Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista antaa Eilakaislan henkilöstökonsultti Arttu Töyry, puh. +358 (0)30 6090 101 / etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi 28.05. klo 14-15 ja 29.05. klo 14-15 välisenä aikana.
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 10.5.2021 mennessä osoitteessa kaislanet.eilakaisla.fi





Lisätietoja ja haku Eilakaislan kotisivuilta ”Hae työpaikkaa” –painikkeen kautta.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot