(Poistunut julkaisusta)

Ostolaskujen käsittelijä
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.2.2018

Tehtävän kuvaus:

Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme mukanasi kaikissa elämäsi vaiheissa ja pyrimme siihen, että sinulla on työpaikka, jossa viihdyt. Meille työnantajana vastuullisuus merkitsee siten työntekijöistämme huolehtimista, josta kertoo myös vuosittaisen työtyytyväisyyskyselymme tulokset, jossa yli 96 % työntekijöistämme suosittelee meitä sekä rekrytoijana että työnantajana.

Etsimme asiakasyrityksellemme osa-aikaista ostolaskujen käsittelijää määräaikaiseen työsuhteeseen. Työpaikka sijaitsee Nokialla ja aloitus on sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Työssäsi hoidat ostolaskujen tarkastusta ja tarvittaessa myös muita avustavia taloushallinnollisia tehtäviä.

Töitä on tarjolla osa-aikaisesti 2-5 päivänä viikossa ja työ on päivätyötä. Tehtävä on määräaikainen 30.06.2018 saakka.

Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvan kaupallisen koulutustaustan lisäksi reipasta ja oma-aloitteista asennetta sekä kiinnostusta taloushallinnon avustavia tehtäviä kohtaan. Sinulla tulisi mielellään olla jo hieman kokemusta vastaavista tehtävistä. Hakijoilta edellytämme oman auton käyttömahdollisuutta työpaikan sijainnin vuoksi.

Työ sopii hyvin esimerkiksi vastavalmistuneelle taloushallinnon osaajalle.

Tarjoamme sinulle loistavan mahdollisuuden oman osaamisesi kehittämiseen tunnetussa yrityksessä sekä ammattitaitoisen ja mukavan tiimin tuen.

Laitathan työhakemuksesi sähköisen hakujärjestelmämme kautta osoitteessa www.nordic.fi ja kerro samalla osaamisestasi, työtaustastasi sekä käytettävyydestäsi. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan aikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimithan nopeasti.

Katso myös avoinna olevat muut työpaikkamme ja jätä hakemuksesi. Jos et löytänyt tällä kertaa mitään itsellesi sopivaa, jätä avoin hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteyksissä juuri sinulle sopivan työpaikan ilmaantuessa.