(Poistunut julkaisusta)

Ostaja yhteistyökumppanillemme Vaasaan
Adecco

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.7.2019

Haemme ostajaa yhteistyökumppanillemme Vaasaan vastaamaan operatiivisen oston tehtävistä.

 

Työhön kuuluu ostotilausten tekemistä, raportointia, varastojen optimointia, ennusteiden tekemistä ja laatupoikkeamien käsittelyä. Työtä tehdään kansainvälisessä ympäristössä ja ostaja on yhteydessä toimittajiin, joten englannin kielen taito on edellytys työssä menestymisen kannalta. Sopiva koulutustausta tehtävään on esimerkiksi insinööri tai kaupallinen alempi korkeakoulututkinto.

 

Haussa on tekijä, jolla on hyvä tekemisen meininki ja halu oppia alan ammattilaiseksi. Eduksi katsotaan aiempi kokemus ostotoiminnoista, tekninen osaaminen ja kokemus teollisuudessa työskentelystä. Etua on myös SAP-järjestelmän aikaisemmasta käytöstä.

 

Työ sopii jo osaavalle tekijälle tai vasta valmistuneelle tulevaisuuden osaajalle, sillä tukena on tiimin kokeneet ammattilaiset, joilta uusi ostaja saa varmasti oppia paljon. Tässä tehtävässä onkin hyvä tilaisuus saada kokemusta kansainvälisessä yrityksessä työskentelystä ja kehittää omaa osaamistaan.

 

Kyseessä on vuokratoimeksianto vuoden 2019 loppuun saakka, jonka jälkeen voi olla mahdollisuus jatkoon. Työtä tehdään toimistoaikoina ja työpaikka sijaitsee Vaasassa. Toivottu aloitus on elokuun aikana sopimuksen mukaan.

 

Hae tehtävää lähettämällä CV ja hakemus osoitteessa www.adecco.fi. Mikäli tehtävästä nousee lisäkysymyksiä, voit olla yhteydessä Adecco Vaasan henkilöstökonsulttiin Pauliina Rintalaan (040 149 5197 tai pauliina.rintala@adecco.fi. Hakuaika tehtävään päättyy 18.8.2019. Hakijoita käsitellään jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.