(Poistunut julkaisusta)

Osa-aikaisia Varastotyöntekijöitä Vantaalle! (Assistor Oy Ab)
Assistor Oy Ab

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.1.2019
Assistor Oy Ab
Assistor Oy Ab on moderni ja asiakaslähtöinen suomalainen logistiikkapalveluyritys, joka tarjoaa uusien ajoneuvojen, varaosien ja materiaalin toimitusketjun toteuttamiseen ja hallintaan liittyviä palveluita. Palvelemme Suomessa noin 30 automerkin verkostoa ja muiden alojen asiakkaita. Vuonna 2017 toimitimme markkinoille noin 64 000 uutta ajoneuvoa ja noin 3 500 000 varaosanimikettä. Liikevaihtomme oli 35,2 miljoonaa euroa. Työntekijöitä yhtiössämme on 170. Assistor kuuluu Veho -konserniin.
Toimenkuva
Etsimme Assistorin autotarvike ja- materiaalilogistiikkakeskukseen Vantaan Aviapolikseen, lauantaisin tehtävään varastotyöhön, reippaita ja motivoituneita varastotyöntekijöitä. Työtä on tarjolla halukkaille myös arki-iltaisin. Sopii siten hyvin mm. opiskelijoille ja osa-aika työtä hakeville!

Pääasiallisena työnkuvana ovat vastaanoton tehtävät kuormanpurusta hyllytykseen. Työssä on myös muita varaston tehtäviä. Tehtävässä käytetään trukkeja, joiden käyttäjäksi sinut voidaan kouluttaa. Suurin osa työstä on pienten pakettien käsittelyä ja niiden numerotarkkuutta vaativaa hyllytystä. Tämän vuoksi työssä korostuu tarkka ja huolellinen työskentelytapa. Arvostamme halukkuutta sitoutua asiakkaamme toimintaan sekä joustavaa lähestymistä työhön ja vuorojen sopimiseen. Jos olet vielä fyysiseen työhön kykenevä tiimipelaaja, saatat olla hakemamme työntekijä!
Odotamme sinulta
Toivomme hakijoilta aiempaa varastoalan kokemusta, mutta se ei ole edellytys. Trukinajotaito katsotaan myös eduksi. Työhön järjestetään kattava perehdytys ja tässä tehtävässä asenne ja halukkuus oppia ratkaisevat! Tehtävässä vaaditaan sujuvaa suomen kielen taitoa.
Muut tiedot
Haemme pitkäaikaisia työntekijöitä ja tarjoamme määräaikaisen työsuhteen vuoden 2019 loppuun asti. Kesän ajaksi tarjolla on kokoaikainen kesätyö. Työtä tehdään Assistorin logistiikkakeskuksessa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Työnantajana toimii VMP Varamiespalvelu. Palkkaus sopimuksen mukaan (Autoalan kaupan ja korjaamotoiminnan työehtosopimus).

Tarjoamme sinulle kiinteät lauantaivuorot (8-16). Arki-iltaisin on lisäksi tarjolla työvuoroja, joita voit tehdä lauantaivuorojen lisäksi mahdollisuuksiesi mukaan. Työ siis soveltuu hyvin esim. opiskelijalle. Myös osapäivät mahdollisia. Tässä tehtävässä tarjolla myös kesätyö.

Toimi pian ja hae tehtävää lähettämällä työhakemus osoitteessa www.vmp.fi ja merkkaamalla kiinnostavaksi tehtävä ”Osa-aikaisia Varastotyöntekijöitä Vantaalle! (Assistor Oy Ab)!” Liitä mukaan myös CV. Haastattelemme jo hakuajan puitteissa ja haetut paikat täytetään mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa HR-koordinaattori Paavo Saari 0403075111 Puhelintiedustelut arkisin klo. 9-15 välillä tai paavo.saari@vmp.fi
Kesto
Vuoden 2019 loppuun, jatkuva
Lisätietoja
Paavo Saari, Paavo.Saari@vmp.fi, 0403075111
Hakeminen
Hae paikkaa viimeistään 15.02.2019 mennessä.