(Poistunut julkaisusta)

Osa-aikainen huolitsija NMT Baltic Oy:lle
NMT Baltic Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.2.2020

NMT Baltic Oy on Hollantilaisen NMT International Shipping B.V.:n tytäryhtiö, joka toimii myös NMT Linesin agenttina Suomessa. NMT Shipping on RoRo kuljetuksiin erikoistunut yritys, jolla on myös omia laivalinjoja sekä toimintaa 23 eri maassa. Vuodesta 2019 alkaen NMT on kuulunut Ruotsalaiseen STENA konserniin, mutta toimii täysin omana yhtiönään tässä yhtymässä. Yhtiö on hyvin menestynyt, erittäin vakavarainen ja alansa markkinajohtajia maailmassa. Suomen toiminnot ovat nyt kasvaneet siihen pisteeseen, että tarvitsemme vahvistusta tukemaan tulevaisuuden kasvua. Lisätietoja www.nmtshipping.com

Etsimme asiakkaamme NMT Baltic Oy:n toimesta itsenäiseen työskentelyyn tottunutta huolitsijaa 2020 vuoden loppuun mittaiseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Työtä on aluksi tarjolla osa-aikaisesti keskimäärin kahtena tai kolmena päivänä viikossa ja myöhemmin taitojen karttuessa enemmän. Työajat ovat joustavia sijoittuen arkeen 9-18 välille. Työsopimus solmitaan valitun henkilön ja Adeccon välille.

Työtehtäväsi pitävät sisällään tulliselvitysten tekoa, kuljetusvarausten hoitamista, laivausdokumenttien valmistelua, laskuttamista ja erilaisia myynnin tukitehtäviä. Olet myös yhteydessä asiakkaisiin puhelimitse ja sähköpostitse. Toivomme sinun olevan huolellinen, kykenevä itsenäiseen työskentelyyn ja valmis tekemään myös rutiininomaisia tehtäviä. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta huolinta-alan tehtävistä, mutta olethan kiinnostunut logistiikka-alasta. Sujuva englannin kielentaito on edellytys tehtävässä.

Jos olet kiinnostunut työpaikasta, jossa on joustavat työajat, kotoisa toimisto ja kiinnostavat työtehtävät niin tässä voisi olla paikka juuri sinulle!

Kiinnostuitko? Haethan paikkaa mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 23.2, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antaa Adeccon Mona Marttinen sähköpostitse mona.marttinen@adecco.fi