(Poistunut julkaisusta)

Opiskeluhuollon psykologi , 2 tehtävää
Espoon kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.10.2020

Haluatko tehdä vaikuttavaa työtä espoolaisten nuorten parissa?

Psykologi edistää opiskelijoiden psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä oppimista niin yksilöinä kuin yhteisön jäseninä. Opiskeluhuollon psykologi tekee sekä ennaltaehkäisevää että tukea antavaa yksilökohtaista opiskeluhuoltotyötä. Tehtävänkuva muodostuu lukioiden hyvinvoinnin ja toimintakulttuurin edistämiseen tähtäävästä yhteisöllisestä työstä, konsultaatiosta, asiakastyöstä sekä yhteistyön koordinoimisesta lukioiden ja sidosryhmien kanssa.

Nyt haettavat määräaikaiset psykologit työskentelevät, vakituisten psykologien ohella Espoon kymmenessä päivälukiossa. Tämän mahdollistaa valtion erityisavustuksella rahoitettu hanke, jonka tavoitteena on tasoittaa koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia lukiokoulutuksessa. Lisäresurssin avulla pyritään tarjoamaan ohjausta ja tukea erityisesti niille nuorille, joilla on ollut ongelmia jaksamisen ja mielenterveyden kanssa tai jotka ovat muuten heikoimmassa asemassa.

Opiskeluhuollon psykologit sijoittuvat opiskeluhuollon palveluyksikköön toisen asteen psykologien tiimiin, jolla on oma ammatillinen esimies. Opiskeluhuollon psykologi on psykologisen kehityksen, psyykkisen hyvinvoinnin ja oppimisen asiantuntija oppilaitoksessa. Työ on erittäin monipuolista, joten pääset hyödyntämään psykologin ammatillista osaamista laajasti. Esimieheltä ja tiimiltä saa hyvää perehdytystä ja tukea omaan työhönsä sekä tukea työhyvinvointiin. Myös säännöllinen työnohjaus tukee työssä suoriutumista ja jaksamista.

Espoossa opiskeluhuoltoa toteutetaan tavoitteellisesti ja jatkuvasti yhdessä kehittäen. Opiskeluhuollon palveluyksikössä kehitämme opiskeluhuoltoa jatkumona varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, ja teemme moniammatillista yhteistyötä psykologien ja kuraattorien kesken. Tule mukaan!

Työpaikan nimi: Sivistystoimi, suomenkielinen opetus

Työaika: 37h 45 min/viikko

Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Laillistettu psykologi

Lisäksi arvostamme kiinnostusta monialaiseen opiskeluhuoltotyöhön sekä kehittävää työotetta ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Työkokemus opiskeluhuollossa luetaan eduksi.