Operaatiopäällikkö
Vapo Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 17.5.2018
Supply Chain Management -toiminto vastaa Vapo-konsernissa toimitusketjun kokonaisvaltaisesta hallinnasta ja kehittämisestä raaka-ainelähteiltä aina asiakkaalle saakka. Sen tehtäviin kuuluvat muun muassa turvevarojen ja tuotannon hallinta Suomessa, Ruotsissa ja Eestissä, konsernin hankinta-, osto-, ja logistiikkatoiminnot sekä vastuu ympäristö-, laatu- ja turvallisuusasioiden koordinoinnista kaikissa toimintamaissa. Toiminto työllistää yhteensä runsaat 200 ammattilaista.

Vapon Keski-Suomen toimitusketju hakee kahta

operaatiopäällikköä

Ähtärin toimipisteeseen vastaamaan nimettyjen alueiden asiakkaista, turvetuotannosta ja tarpeen mukaan puupolttoaineista. Vastuualueiden turvetuotantotyömaat sijaitsevat Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueilla.

Operaatiopäällikkönä johdat vastuualueesi kustannustehokasta turvetuotantoa, toimitusketjuja ja yrittäjien toimintaa sekä vastaat kenttätoimintojen suunnittelusta ja toteuttamisesta asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Operaatiopäällikkönä vastaat nimettyjen asiakkuuksien tilaus- ja toimitusprosessista siten, että asiakastyytyväisyys sekä kate- ja tulostavoitteet toteutuvat. Vastaat myös vastuualueesi sidosryhmätyöstä, ympäristölupamääräyksien noudattamisesta ja työturvallisuudesta.

Olet systemaattinen, tehokas ja kykenet itsenäiseen työskentelyyn. Odotamme sinulta vahvoja työnjohdollisia valmiuksia. Lisäksi sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky ja halua oppia uusia asioita.

Tehtävässä menestymisen kannalta odotamme sinulta kokemusta asiakkuuksien hoidosta ja tilaus- ja toimitusprosessista sekä tehtävään soveltuvaa koulutusta (ylempi korkeakoulututkinto, AMK tai vastaava). Tehtävä edellyttää valmiuksia liikkumiseen tuotantoalueilla.

Lisätietoja tehtävistä antaa toimitusketjupäällikkö Juho Pöyhönen 22.5.2018 ja 28.5.2018 klo 14-16, puh. 020 790 6592.

Jätä hakemuksesi viimeistään 31.05.2018 osoitteessa www.vapo.com/rekrytointi - Avoimet työpaikat.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1137612
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 31.5.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Ähtäri