(Poistunut julkaisusta)

Ohjelmistosuunnittelijoita - Oulu, Kuopio
Procomp Solutions Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.11.2020
Procomp on älykkään suunnittelun ja optimoinnin kumppani. Ratkaisumme perustuvat asiantuntijuuteen ja innovatiiviseen tietojärjestelmäosaamiseen. Erityisalaamme on henkilöresurssien, logistiikan ja kotihoitopalvelujen optimointi. Optimoimalla tuotetaan korkealaatuisempia palveluja ja saadaan henkilöstö keskittymään omassa työssään olennaiseen tekemiseen.Se optimaalinen kumppani
Haemme asiakkaallemme Procomp Solutions Oy:lle, toiminnan edelleen laajentuessa sekä kotimaassa että ulkomailla kahta ohjelmistosuunnittelijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Ouluun tai Kuopioon.
Ohjelmistosuunnittelijana osallistut yrityksen hankkeisiin osana ammattitaitoisia projektitiimejä ja annat osaamisesi näkyä modernien ja automatisoitujen ratkaisujen kehityksessä. Haluat ymmärtää koodirivien lisäksi myös asiakkaan liiketoimintaa ja tarpeita. Laajemmissa projekteissa pääset uudistamaan kerralla koko prosessin optimoinnista palkka-aineiston tulkintaan saakka.
Tehtävä edellyttää .NET ohjelmointitaitoa C#:lla tai C++ ohjelmointikielellä. Olipa kokemuksesi karttunut sitten webin, rajapintojen, mobiilisovellusten tai desktop-kehityksen parissa, olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta. Arvostamme lisäksi ymmärrystä nykyaikaisista ohjelmistoarkkitehtuurimalleista, SQL-tietokantaosaamista, käyttöliittymien suunnitteluosaamista, tietoturvaosaamista, digitaalisten karttateknologioiden tuntemusta sekä ketterien projektimenetelmien hallintaa.
Ohjelmistosuunnittelijana voit olla joko valmis rautainen ammattilainen tai työuran alussa oleva kehittyjä. Näin ollen sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työnkuvaasi ja tehtäväkenttääsi. Olet etsimämme henkilö mikäli sinulla on ratkaisukeskeinen asenne, olet oma-aloitteinen ja vastuuntuntoinen.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla mukana suunnittelemassa ja tekemässä nykyaikaisia it-ratkaisuja jatkuvaa ammatillista kehittymistä tarjoavassa yrityksessä. 
Kiinnostuitko? Tartu tilaisuuteen ja ota haaste vastaan! Varmistathan, että CV:stä käy selkeästi ilmi oma osaamisesi haetuista teknologioista.
Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista antaa Eilakaislan tiiminvetäjä Anu Grekula, puh. 0400 270 940 / etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 23.11.2020 mennessä osoitteessa https://www.eilakaisla.fi/avoimet-tyopaikat