Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 7.10.2021

Tehtävän kuvaus

Hei sinä positiivinen ja iäkkäiden kanssa tehtävästä työstä kiinnostunut liikunnanohjaaja.

Tule osaksi mukavaa työyhteisöämme Munkkiniemen palvelukeskukseen. Haemme ohjaajaa hoitovapaan sijaisuuteen.

Palvelukeskuksen asiakkaina ovat helsinkiläiset ikäihmiset ja työttömät. Toiminnan tavoitteena on tukea kotona-asuvan asiakkaan toimintakykyä ja hyvinvointia. Toiminnassa korostuu iäkkään ihmisen hyvinvoinnin edistäminen ja yksinäisyyden lievittyminen.

Munkkiniemen palvelukeskuksessa on asiakkaille tarjolla mm. monenlaisia liikuntaryhmiä, vertaistuellista ryhmätoimintaa, palveluneuvontaa ja -ohjausta sekä luentoja.
Liikunnanohjaajan tehtävässä toimit osana moniammatillista tiimiä. Työnkuvasi painottuu erilaisten iäkkäille suunnattujen liikuntaryhmien ohjaamiseen. Tarvittaessa toimit sijaisena asiakasneuvonnassa tai ryhmän ohjaajana työparin kanssa.

Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (fysioterapeutti) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa (Laki 1227/2016).

Sopimusala

SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

vastaava ohjaaja Tuija Virtanen, p. 09 310 48618

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1509209
  • Tehtäväalue: Sosiaaliala ja terveydenhuolto
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 22.10.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki