(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.12.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme ohjaajaa lastensuojelun asumisharjoitteluun!

Asumisharjoittelu on tarkoitettu ensisijaisesti lastenkodeista itsenäistyville 16-17-vuotiaille nuorille, jotka eivät tarvitse enää laitoshoitoa ja valvontaa ympärivuorokautisesti, mutta tarvitsevat vielä vahvaa itsenäistymisen tukea. Sijoituksen tarve arvioidaan yhteistyössä sosiaalityöntekijän, nuoren, verkoston ja asumisharjoittelun kanssa.

Asumisharjoittelussa on 39 asiakaspaikkaa, jossa työskentelee 12 ohjaajaa sekä johtava ohjaaja. Asunnot ovat pääsääntöisesti yksiöitä eri puolella Helsinkiä. Asumisharjoittelussa ohjaajat ovat jakautuneet kolmeen alueelliseen tiimiin, joissa jokaisella ohjaajalla on omat ohjattavat nuorensa. Toimistot sijaitsevat Mellunmäessä, Oulunkylässä ja Pukinmäessä.

Työsi on itsenäistä ja edellyttää oma-aloitteisuutta sekä itseohjautuvuutta, koska vuoroissa työskennellään usein yksin. Ohjaajat tekevät työtä aamu-ja iltavuoroissa klo 8-20 välisenä aikana kaikkina viikonpäivinä. Asumisharjoittelun paikkaluvun kasvaessa tarvitsemme yhden uuden ohjaajan lisää.

Helsingin kaupungilla sinua odottavat monipuoliset henkilöstöedut ja edullinen työsuhdeasunto, jossa saat asua koko työsuhteesi ajan.

Jätä hakemuksesi osoitteessa helsinkirekry.fi. Tehtävään valitun toivotaan aloittavan 25.1.2021 tai sopimuksen mukaan.


Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, sosiaalikasvattaja ja toimintaterapeutti) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Lisäksi edellytämme kokemusta lastensuojelutyöstä.

Luemme eduksi ajokortin.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

johtava ohjaaja Taru Veikkolainen, p. 09-310 74133, taru.veikkolainen@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/lastensuojelu/muut/asumisharjoittelu/