(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.8.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme Haakoninlahden asuntoryhmään ohjaajaa 19.10.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Merelliseen Kruunuvuoren rantaan valmistuu 20 asuntoa aikuisille asiakkaillemme. Tarjoamme tehostettua palveluasumista, jolloin asiakkaiden on mahdollista saada apua ja tukea ympäri vuorokauden jokaisen yksilölliset tarpeet huomioiden. Asunnot sijaitsevat samassa rakennuksessa neljässä eri kerroksessa. Niiden lisäksi alakerrasta löytyy yhteistilat, toimistot ja sosiaalitiloja.

Ohjaajana tuet asiakkaita elämään oman näköistä elämää omassa kodissaan. Asiakkaan arjen ohella huolehdit myös lääkehoidosta, teet yhteistyötä asiakkaan verkostojen kanssa ja tuet mielekkääseen vapaa-aikaan. Ohjaajana vastaat lisäksi asuntoryhmän asiakkaiden tuen tarpeiden arvioinnista ja suunnittelusta yhdessä asiakkaiden ja työyhteisön kanssa.

Uudessa yksikössä työskentely tarjoaa mielenkiintoisen työympäristön. Pääset käynnistämään toimintaa ja olemaan mukana sen kehittämisessä. Keskeneräisyyden sietäminen, kehitysmyönteisyys ja joustavuus ovat työssä korostuvia taitoja. Kunnioitathan ihmisten erilaisia valintoja ja tuet asiakkaita kohti uusia unelmia.

Helsingin kaupunki tarjoaa hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet ja monipuoliset työsuhde-edut. Avustamme tarvittaessa työsuhdeasunnon hankinnassa.

Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Luemme eduksi lääkeaineopinnot.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Suvi Heino Johtava ohjaaja p. 09 310 28909 suvi.heino@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi