(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.1.2020

Tehtävän kuvaus

Hyvösen lastenkoti on kuusiosastoinen 37 -paikkainen lastenkoti, jonka tehtävänä on tarjota perustason lastenkotihoitoa helsinkiläisille lapsille ja nuorille.
Osastoista neljä toimii Koskelassa Myrskylänkujalla ja kaksi Pukinmäessä Unikkopolulla.

Haettavana oleva ohjaajan tehtävä on Koskelassa seitsemänpaikkaisella Sinisellä osastolla, jossa asiakkaina on tällä hetkellä 15-17 -vuotiaita lapsia ja nuoria.

Työryhmään kuuluu kuusi ohjaajaa ja lähiesimiehenä toimii vastaava ohjaaja.
Työtehtäviisi kuuluu omaohjaajana toimiminen, lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelman valmistelusta vastaaminen, hoito- ja kasvatustarpeen arviointi ja toteuttaminen yhteistyössä asiakkaan, perheen ja viranomaisten kanssa. Psykologi tukee omaohjaajatyötä.
Ohjaajan työhösi kuuluu lisäksi kodinhoidollisia tehtäviä.

Työ on jaksotyötä, joka muodostuu aamu-, ilta- ja yövuoroista sekä arkena että viikonloppuina.

Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.
Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Lisäksi edellytämme aikaisempaa kokemusta lastensuojelutyöstä.

Luemme eduksi: kokemuksen Effica-asiakastietojärjestelmän käyttämisestä ja ajokortin.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Lastenkodin johtaja Roope Tommila Puh: 09 310 73328 S-posti: roope.tommila@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi