(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.7.2019

Tehtävän kuvaus


Ohjaajan tehtävä sijoittuu lastensuojelun palveluissa perhekuntoutukseen. Perhekuntoutus toteutetaan ympärivuorokautisena laitospalveluna. Oulunkylän perhekuntoutuskeskuksessa on asunnot seitsemälle perheelle.

Perhekuntoutuksella vahvistetaan vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta, riittävän vanhemmuuden edellytyksiä ja perheen arjessa selviytymistä. Perhettä tuetaan niissä arkeen ja lasten hoitamiseen liittyvissä asioissa, joissa perheellä on todettu olevan vaikeuksia. Lastensuojelun asiakkuuteen liittyy aina osana lasten suojeluperusteet.

Perhekuntoutuksessa työskentelee moniammatillinen tiimi. Perheelle nimetään työpari työskentelyn ajaksi. He vastaavat kuntoutussuunnitelman mukaisesta työskentelystä yhdessä muiden työntekijöiden ja verkostojen kanssa. Ohjaajan työhön sisältyy myös erilaisten ryhmien ohjausta.

Jätäthän hakemuksen osoitteessa Helsinkirekry.fi

Kelpoisuusehto


Edellytyksenä on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§, 32§) mukainen sosionomin kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.


Luemme eduksi


Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.