(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.4.2019

Tehtävän kuvaus


Hyvösen lastenkoti on kuusiosastoinen 37 -paikkainen lastenkoti, jonka tehtävänä on tarjota perustason lastenkotihoitoa helsinkiläisille lapsille ja nuorille. Osastoista neljä toimii Koskelassa Myrskylänkujalla ja kaksi Pukinmäessä Unikkopolulla.

Haettavana oleva ohjaajan tehtävä on Koskelassa seitsemänpaikkaisella Sinisellä osastolla, jossa asiakkaina on tällä hetkellä 13-17 -vuotiaita lapsia ja nuoria.

Työryhmään kuuluu kuusi ohjaajaa ja lähiesimiehenä toimii vastaava ohjaaja.
Työtehtäviisi kuuluu omaohjaajana toimiminen, lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelman valmistelusta vastaaminen, hoito- ja kasvatustarpeen arviointi ja toteuttaminen yhteistyössä asiakkaan, perheen ja viranomaisten kanssa. Psykologi tukee omaohjaajatyötä.
Ohjaajan työhösi kuuluu lisäksi kodinhoidollisia tehtäviä.

Työ on jaksotyötä, joka muodostuu aamu-, ilta- ja yövuoroista sekä arkena että viikonloppuina.

Jätä hakemus helsinkirekry.fi kautta.

Kelpoisuusehto


Lastensuojelulaitoksen hoito- ja kasvatustehtäviin kelpoisuuden antava soveltuva AMK-tutkinto, esim. sosionomi AMK tai sairaanhoitaja AMK tai vastaava soveltuva opistotasoinen tutkinto.

Edellytämme joko sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 mukaista kelpoisuutta tai terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain 559/1994 mukaista laillistusta.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


aikaisempaa kokemusta lastensuojelutyöstä.