Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.4.2019

Tehtävän kuvaus


Lasten vastaanoton kokonaisuus muodostuu vastaanottoperhetoiminnasta ja Oulunkylän vastaanoton osastoista. Oulunkylän vastaanotossa toimii kolme 7-paikkaista lasten vastaanotto-osastoa. Toiminta on ympärivuorokautista.

Haemme Oulunkylän vastaanoton Sinipirttiosastolle ohjaajaa vakinaiseen toimeen.
Tule tekemään sitoutuneesti monipuolista ja vaihtelevaa lastensuojelun vastaanottotyötä moniammatilliseen tiimiin!

Sijoitettavat lapset ovat iältään 0-12- vuotiaita kriisitilanteista sijoitukseen tulevia helsinkiläisiä lapsia. Ohjaaja vastaa lasten turvallisesta vastaanotosta, perushoidosta ja huolenpidosta. Ohjaaja osallistuu arvion tekemiseen lapsen ja perheen tilanteesta sekä avun ja tuen tarpeesta. Työ on tiivistä työskentelyä ja yhteydenpitoa lapsen sekä perheen, sosiaalityöntekijöiden ja muiden tahojen ja verkostojen kanssa. Työhön sisältyy kodinhoidollisia tehtäviä. Käytössämme on lastensuojelun arvioinnin kriteeristö.

Työ on jaksotyötä. Työvuorot sijoittuvat aamuun, iltaan ja yöhön arkena ja viikonloppuisin.

Haastattelut toteutetaan 25.4. ja 26.4. Oulunkylän vastaanoton tiloissa.

Helsingin kaupunki työnantajana tarjoaa kattavat henkilöstöedut.

Täytä hakemus helsinkirekry.fi kautta.

Kelpoisuusehto


Edellytyksenä on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosionomin kelpoisuus. Valviran laillistus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


Lisäksi edellytämme aiempaa kokemusta lastensuojelulaitoksessa työskentelystä, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, hyviä kirjaamistaitoja sekä soveltuvuutta tehtävään.
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1255319
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 23.4.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki