(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.4.2019

Tehtävän kuvaus


Haemme ohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen psykiatria- ja päihdepalveluihin, sijoituspaikkana palvelussuhteen alkaessa on Tervalammen kartanon kuntoutuskeskus. Aloitus tehtävässä on 2.5.2019 tai sopimuksen mukaan.

Tervalammella on 50 paikkaa helsinkiläisille täysi-ikäisille päihteiden ongelmakäyttäjille neljässä eri kuntoutusyhteisössä. Sovellamme toipumissuuntautunutta hoitomallia ja vertaistuki on keskeinen osa kuntoutusta.

Kuntoutuskeskus sijaitsee Vihdissä, noin 45 km Helsingistä. Toiminta on siirtymässä Helsinkiin vuoden 2019 lopussa.

Ohjaaja toimii päivystyspalvelujen työryhmässä kolmivuorotyössä. Työvuorot painottuvat iltoihin ja öihin. Kolmessa viikossa keskimäärin yksi viikonloppu on vapaa. Päivystyksen työntekijä vastaa työparinsa kanssa laitoksen ja kuntoutujien yleisestä turvallisuudesta virka-ajan ulkopuolella. Työpari arvioi ja seuraa kuntoutujien vointia ja toteuttaa lääkehoitoa.

Tehtävän hoito edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta, sillä kuntoutuskeskukseen ei ole joukkoliikenneyhteyttä.

Jätä hakemuksesi osoitteessa www.helsinkirekry.fi.

Kelpoisuusehto


Soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto esim. lähihoitaja tai muu vastaava tutkinto (laki 817/2015).

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


aiempaa työkokemusta psykiatria- tai päihdepalveluista ja kokemusta lääkehoidon toteuttamisesta.