(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.11.2018

Tehtävän kuvaus


Haemme ohjaajaa (kädentaidot ja monikulttuurisuus) Kinaporin monipuolisen palvelukeskuksen määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 14.1.- 20.11.2019.

Kinaporin kulttuuri- ja taidepainotteinen palvelukeskus sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Sörnäisissä ja tuottaa monipuolisia palveluja alueen ikäihmisille.

Monipuolisessa palvelukeskuksessa toimii palvelukeskus, jonka toiminnan tavoitteena on ylläpitää ikäihmisten toimintakykyä, tukea heidän kotona asumistaan ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Palvelukeskuksen palvelutalossa on 28 asuntoa ja ryhmäkodeissa ympärivuorokautista hoitoa 39 asukkaalle ja asiakkaalle. Kinaporin lähialueella kehitetään yhteistyötä myös kotihoidon kanssa.

Tarjonta kannustaa kohottamaan kuntoa ja parantamaan sekä fyysistä, psyykkistä että sosiaalista hyvinvointia. Sosiaaliohjaajat tukevat, neuvovat ja antavat tarvittaessa yksilöllistä palveluohjausta. Kaikki liikuntaryhmät on suunniteltu seniori-ikäisille. Kädentaidon kursseilla ja työpajassa kohtaa innostuneita tekijöitä. Palvelukeskuksessa on toimintaa myös maahanmuuttajataustaisille ikäihmisille.

Lisäksi Kinaporissa toimii kaksi päivätoimintayksikköä, Sointu muistisairaille asiakkaille ja Kammari fyysistä kuntoutusta tarvitseville.

Palvelukeskustoiminnan tavoitteena on kotona asumisen tukeminen. Kädentaidon ohjaajana työskentelet osana moniammatillista tiimiä oman alasi asiantuntijana. Kädentöiden lisäksi työhösi kuuluu monikulttuurisen toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen sekä tuettujen pienryhmien suunnittelu ja ohjaaminen. Aito kiinnostus, halu tehdä ja kehittää vanhustyötä ovat tärkeitä lähtökohtia. Kehität omaa työtäsi palvelukeskuksen tavoitteiden suuntaisesti. Sinulla on positiivinen asenne ja luovuutta. Olet yhteistyökykyinen, utelias ja avoin uudelle.

Ryhmähaastattelu järjestetään Kinaporin mpk:ssa ke 21.11.2018 klo 13 ja tarvittaessa myös 26.11.2018 klo 15.

Jätä hakemus helsinkirekry.fi kautta.

Helsingin kaupunki on luotettava ja turvallinen työnantaja, joka tarjoaa hyvät kehittymis- ja koulutusmahdollisuudet sekä henkilökuntaedut.

Kelpoisuusehto


AMK -tasoinen tutkinto esim. artenomi tai muu tehtävään soveltuva AMK-tutkinto.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Luemme eduksi


kokemusta monipuolisten kädentöiden ohjaamisesta ryhmässä. Edellytetään keramiikkatöiden ohjaamisen osaamista sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.