Haemme ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen Ohkolan sairaalaan toiminnallisen kuntoutuksen yksikköön. Yksikkö toimii osana HUS Aivokeskuksen Psykiatrian psykoosisairauksien ja oikeuspsykiatrian linjaa. Toiminnallisen kuntoutuksen yksikkö vastaa toiminnallisten palveluiden ja työtoiminnan tuottamisesta tehostetun kuntoutuksen ja oikeuspsykiatrian potilaille. Työtoimintaa järjestetään Ohkolassa ulkotyöryhmässä ja työkeskuksessa. Toiminnallisuus on tärkeä osa pitkäaikaisesti hoidossa olevien potilaiden kuntoutusta tukemassa ja ylläpitämässä mielekästä päivä- ja viikko-ohjelmaa, taitoa ja valmiuksia siirtymisessä kohti avohoitoa.
Ohjaajan työ on päivätyötä, joka pitää sisällään muun muassa potilaiden työtoiminnan ja toiminnallisten ryhmien ohjaamista esimerkiksi erilaisissa kädentaidoissa, ammattimaista kiinteistönhuoltoa avustavissa työtehtävissä tai puisto- ja piha-alueiden hoitamisessa ja yksilöllistä ohjaamista. Ensisijaisesti haemme ohjaajaa ulkotyöryhmään.
Työ edellyttää avointa, reipasta ja itsenäistä työotetta toiminnan suunnittelussa ja ohjaamisessa sekä kykyä toimia moniammatillisessa ryhmässä. Työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja vahvaa kuntouttavaa työotetta. Arvostamme luovaa ja innovatiivista ajattelua ja joustavuutta vaihtuvissa tilanteissa. Yksilö- ja ryhmänohjauskokemuksesta on hyötyä ja myös kokemuksesta työskentelystä psykoosisairautta sairastavien potilaiden parissa. Eduksi katsomme IPS -työhönvalmentajan koulutuksen, ajokortin, kyvyn tarttua monenlaisiin tehtäviin ja aidon halun auttaa muita eteenpäin arjessa, työssä ja elämässä.
Tarjoamme avoimen, motivoituneen, yhteen hiileen puhaltavan ja aivan erityislaatuisen työyhteisön, vaihtelevan työn ja hyvät koulutusmahdollisuudet.
Voimme kutsua hakijoita haastatteluun jo hakuajan kuluessa. Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää!
Tehtäväkohtainen palkka on alkaen 2470,00 €/kk ja mahdolliset kokemus- ja muut lisät.
Hae meille hakuajan loppuun mennessä. HUSissa olet elämäntyössä!
Tehtävän kelpoisuusehdot
Soveltuva toisen asteen ammatillinen koulutus ja soveltuva kokemus.
Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.
Yhteystiedot
osastonhoitaja Tiina Riikonen p. 050 427 6545
ylihoitaja Marja Palviainen p. 040 623 2726
HUS – vaikuttavinta hoitoa
https://www.youtube.com/watch?v=mkACbcH9a7s