Etsimme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen Piispantilan toimintakeskukseen ohjaajaa vakinaiseen työsuhteeseen.
Piispantilan toimintakeskus tarjoaa päiväaikaista toimintaa kehitysvammaisille aikuisille henkilöille. Yksikössämme korostuu yhteiskuntaan osallistumisen taitojen harjoittelu, liikunta sekä vuorovaikutuksen tukeminen.
Käytämme paljon työssämme puhetta tukevia- ja korvaavia menetelmiä sekä yhteiskunnan palveluja esim. kirjastoa, kuntoportaita jne. Ohjaajana suunnittelet ja toteutat asiakkaiden toimintaa sekä ohjaat asiakasryhmiä itsenäisesti ja osana työryhmää. Tuet ja autat asiakkaita huomioiden asiakkaan vahvuudet, voimavarat ja tuentarpeet, kunnioittaen asiakkaan toiveita ja itsemääräämisoikeutta.
Työ vaatii kykyä toimia nopeasti muuttuvissa tilanteissa sekä taitoja suunnitella, aikatauluttaa ja organisoida omaa työtä ja asiakkaiden toimintaa. Arvostamme aikaisempaa kokemusta ryhmänohjaamisesta sekä autisminkirjon ja kehitysvammaisten henkilöiden hoidosta, ohjauksesta ja toimintakyvyn tukemisesta. Tärkeää työssä on asiakaslähtöinen ja empaattinen työote, hyvät vuorovaikutustaidot sekä tiimityöskentelytaidot. Koulutukseltasi voit olla esimerkiksi lähihoitaja tai sosionomi.
Kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai sosiaalialan AMK-tutkinto tai aiempi opistoasteen tutkinto. Hakijalla tulee olla Valvirassa rekisteröinti terveydenhuollon/ sosiaalihuollon ammattihenkilönä toimimisesta.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, sekä tartuntatautilain §55:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
Työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta. Lisäksi tehtävässä edellytetään ajantasaista lääkehoitosuunnitelman mukaista lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista koeajan alussa.
Arvostamme aikaisempaa kokemusta ryhmänohjaamisesta sekä autisminkirjon ja kehitysvammaisten henkilöiden hoidosta, ohjauksesta ja toimintakyvyn tukemisesta. Tärkeää työssä on asiakaslähtöinen ja empaattinen työote, hyvät vuorovaikutustaidot sekä tiimityöskentelytaidot. Toivomme että omaat ajokortin (B-ajokorti) ja olet valmis kuljettamaan asiakkaitamme.
Työpaikan nimi ja osoite: Piispantilankuja 2, 02240 Espoo
Työaika: 114h 45min / 3 viikkoa. Työ on arki- ja päivätyötä. Työaika on pääsääntöisesti klo. 7:00-17:00 välillä.
Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme työterveyshuollon ja lisäksi saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.