(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja, Nuorisopoliklinikka Nupoli
Espoon kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.7.2020

Haemme nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluista kiinnostunutta ohjaajaa vakituiseen toimeen Nuorisopoliklinikka Nupoliin.

Nupoli on osa Espoon kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluita ja palvelut on tarkoitettu 13-22 -vuotiaille nuorille. Palvelumme ovat osa perusterveydenhuollon palveluita. Palvelut ovat suunnattu lievistä ja keskivaikeista mielenterveyden sekä päihteidenkäytön pulmista kärsiville nuorille.

Nupolin ohjaajan työtehtäviin kuuluu nuoren yksilö-/hoitojaksotyöskentelyä, laaja verkostoyhteistyö sekä ryhmien vetämistä. Lisäksi ohjaaja osallistuu nuoren hoidon ja palvelun tarpeen arvioimiseen sekä asiakaskohtaisen hoitosuunnitelman toteutukseen. Ohjaaja toimii Nupolissa moniammatillisen tiimin jäsenenä.

Odotamme sinulta aktiivista, innostunutta sekä motivoitunutta asennetta tehtävää kohtaan. Lisäksi sinulla on taito toimia ja kohdata nuori erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Toivomme, että olet kehittämismyönteinen ja olet valmis kehittämään ohjaajan toimenkuvaa Nupolissa.

Nupoli toimii kahdessa toimispisteessä, Espoon Perkkaalla sekä Matinkylässä. Ensisijainen työpiste Perkkaalla, Komentajankatu 5. Työ sisältää liikkumista toimipisteiden välillä.

Haastattelut pidetään alustavasti viikolla 35.

Työpaikan nimi: Nuorisopoliklinikka Nupoli
Työaika: yleistyöaika (KVTES mukainen)
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa.

Arvostamme työkokemusta mielenterveys- ja päihdepalveluista sekä nuorten parissa työskentelystä.


Tehdään yhdessä hyvinvoiva Espoo! Tule mukaan tekemään ja kehittämään laadukkaita asiakas- ja perhekeskeisiä terveyspalveluja. Autamme espoolaisia rakentamaan sujuvaa arkea, tervettä elämää, hyvinvointia ja onnellisuutta.

Haluamme tarjota espoolaisille Suomen parhaat terveyspalvelut. Uudistamme ja uudistumme tulevaisuuden haasteita silmällä pitäen, ja uudet toimintamallimme ovat menestyneet useissa innovaatiokilpailussa. Palvelujen asiakaslähtöisyys ja saatavuus, digipalvelujen mahdollisuudet sekä henkilöstön tyytyväisyys ja hyvinvointi ovat meille ykkösasioita.

Tarjoamme sinulle vireän työyhteisön ja monipuolisia tehtäviä terveysasemilla, suun terveydenhuollossa, päihde- ja mielenterveyspalveluissa, kuntoutuksessa ja ympäristöterveydenhuollossa. Työyhteisöissämme noudatetaan seuraavia pelisääntöjä: www.espoo.fi/pelisaannot