Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Maininkiin
Tietoa tehtävästä
Haemme tiimimme lähihoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen
Tervetuloa Rinnekodit Maininkiin!
Maininki sijaitsee Oulun Pateniemessä, keskellä rauhallista asuinaluetta. Maininki on koti 20 aikuiselle kehitysvammaiselle henkilölle. Osalla asiakkaista on eriasteista haastavaa käytöstä ja he tarvitsevat arjessaan vahvaa tukea. Asumisyksikkö toimii vuonna 2017 valmistuneessa, yksikerroksisessa talossa. Yksikön oma päivätoiminnan tila sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä. Meille on hyvät kulkuyhteydet - hurautat töihin kätevästi bussilla, autolla tai pyöräillen.
Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan ja tarjota laadukasta palvelua asiakaslupauksemme mukaisesti.
Mitä tehtävä sisältää
Lähihoitajana työnkuvasi voi muodostua esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, perushoidosta, mahdollisesta lääkehoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta.
Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein!
Sinua odottaa moniammatillinen tiimi
Hyödynnämme työssämme moniammatillista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksiamme. Kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla poluillamme kuin yhdessäkin!
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitaja ja muita sote-alan ammattilaisia sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Tiimissämme on sopivassa suhteessa työvuosien tuomaa kokemusta sekä tuoretta näkökulmaa ja ideoita. Meistä jokainen on sinun tukenasi – kerrothan sinäkin kehitysehdotuksistasi rohkeasti meille!
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet, joita yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan ja viihtyisän työyhteisön.
Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- TAI lähihoitajan loppuvaiheen opintoja
- valmiutta kolmivuorotyöhön
- aitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti tuoden iloa heidän elämäänsä
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti! Toimi pian, sillä voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 25.9.2024. Työ alkaa 1.10.2024 ja työsuhde on määräaikainen 31.10.2024 asti. Ensimmäiset haastattelut ovat viikolla 38.
Meillä voit vaikuttaa työaikaasi; meillä on käytössä yhteisöllinen työvuorosuunnittelu, jonka lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia myös osa-aikaisiin työsuhteisiin!
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokkasi lähihoitajan/ohjaajan tehtävässä on G22 (2470,53-2797,08 € alan työkokemuksesta riippuen + työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät).
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Lue meistä lisää nettisivuiltamme täältä!
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Heli Kinnunen
Arkisin klo 9-15 puh. 044 736 8190
tai sähköpostitse heli.kinnunen@rinnekodit.fi
Rinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien hyväksi. Meillä työskentelee valtakunnallisesti 2900 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
#sydänmukana #elämänpoluilla
Palkkaus
Tehtävän palkka on 2470-2797€/kk
Tietoa työnantajasta
Diakonissalaitos tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiön yleishyödyllisen toiminnan avulla tuetaan kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Säätiön omistama yhteiskunnallinen yritys Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Lisäksi Diakonissalaitos on mukana koulutustoiminnassa.
Yhdessä säätiökonsernin eri toimialat rakentavat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Diakonissalaitos on vastuullinen työpaikka 3 400 ammattilaiselle, jotka tekevät työtä sydän mukana. Kaiken toiminnan keskiössä on ihminen.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/rinnekodit/2574952-8
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Joulusijaisia Rinnekodit Kiikkaistentielle
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Joulusijaisia Rinnekodit Maurinkotiin
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Joulusijaisia Rinnekodit Reelinkiin
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Joulusijaisia Rinnekodit Meriaan
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Joulusijaisia Rinnekodit Aadaan ja Islaan