(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja, Kivenlahden perheryhmäkoti
Espoon kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.6.2020

Perheryhmäkodissa tarjotaan alaikäisille lapsille ja nuorille hyvää ikään ja kehitystasoon liittyvää tukea ja hoivaa, lapsuuden arkea sekä turvallisen ja kannustavan paikan elää. Perheryhmäkodin ydintoimintaa on lasten ja nuorten kasvun, kehityksen, koulutuksen ja kotoutumisen tukeminen.

Ohjaajan tehtävässä teet vuorovaikutteista hoito- ja kasvatustyötä, suunnitelmallista ja tavoitteellista omaohjaajatyötä sekä mahdollistat kodinomaisen arjen kodinhoidollisilla työtehtävillä. Työssä korostuu psykososiaalinen tuki ja traumatietoinen työskentelyote. Työtä tehdään moniammatillisella kuntouttavalla työotteella osana tiivistä ja keskustelevaa työryhmää oman itsenäisen vastuunsa kantaen.
Perheryhmäkoti toiminta on aktiivisen kehittämistyön kohteena ja toivommekin sinulta innostusta ja halua olla osa kehittävää työryhmää.

Kivenlahden perheryhmäkoti on kodinomainen asumisyksikkö ja keskeinen kasvun ja kehityksen ympäristö 13 - 17-vuotiaille maahanmuuttajanuorille. Perheryhmäkodissa asuu ilman huoltajaa maahan saapuneita turvapaikanhakijataustaisia nuoria, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan. Kivenlahden perheryhmäkoti sijaitsee merellisessä ympäristössä Espoon Kivenlahdessa.

Käymme hakemuksia läpi ja saatamme kutsua haastatteluun jo hakuaikana.

Työaika: Työ on kolmivuorotyötä.

Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään: Työkokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä, erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi edellytämme lääkehoidonluvan (LOVE-LOP) suoritettavaksi koeajan puitteissa.

Arvostamme: Kokemusta verkostotyöskentelystä, suunnitelmallisesta kasvatus- ja hoivatyöstä, moniammatillisesta työstä, maahanmuuttaja- ja lastensuojelutyöstä, tiimityötaitoja ja itsenäistä sekä toimintaa kehittävää työotetta. Lisäksi arvostamme lääkehoidonlupaa (LOVE-LOP) ja ajokorttia.

Perhe- ja sosiaalipalveluihin sisältyvät koulu- ja opiskeluterveydenhoito, neuvolat, aikuisten ja perheiden sosiaalityö, perhetyö, perheoikeudelliset palvelut, lasten psykologia, perheneuvolat, lasten terapiapalvelut, lastensuojelu, maahanmuuttajapalvelut, vammaispalvelut sekä sosiaali- ja kriisipäivystys. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä ja ennaltaehkäisevää toimintatapaa. Työn periaatteina ovat perhekeskeisyys, terveyden edistäminen, varhainen tuki ja puuttuminen sekä moniammatillinen työote.

Hyvän asiakaspalvelun tekee henkilöstö, joka tuntee espoolaisten asiakkaiden tarpeet. Espoo on moniarvoinen ja -kulttuurinen kaupunki. Monimuotoiset työyhteisöt, joissa erilainen osaaminen ja kokemus yhdistyvät, ovat edellytys espoolaisten asiakkaiden kohtaamiselle. Hyvällä mielellä työskentelevät työntekijät käyttävät osaamistaan laajasti kaupunkinsa hyväksi.