Ohjaaja Kesärinteen Leirikesälle 2021 - Kesätyö
Leirikesä ry

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 16.12.2020

Tehtävän sijaintina Tuusula. Kokoaikainen kesätyö, 4 viikkoa ajalla 7.6.2021–2.7.2021. 5–7 avointa paikkaa (väh. 18 v.).

 

Ohjaajaksi Kesärinteen Leirikesälle 2021

Etsimme Leirikesän järjestämille yöleireille Tuusulassa, Kesärinteen leirikeskukseen 5–7 ohjaajaa. Leiriohjaajat huolehtivat lasten hyvinvoinnista, viihtyvyydestä, turvallisuudesta ja muista leiriohjaajan työtehtävistä.

Leirikesä ry järjestää ensi kesänä tunnelmallisia Kesärinteen Leirikesän lasten leirejä kesäkuun ajan Tuusulassa.
Neljän viikon aikana eri leireillä käy yhteensä noin 160 lasta. Työntekijöitä on koko kesäkauden aikana yhteensä 13–18 henkilöä.

 

Ohjaajan päätehtävänä on huolehtia omasta lapsiryhmästään sekä järjestää ohjelmaa isommille ja pienemmille ryhmille. Leiriohjaajat vastaavat lasten hyvinvoinnista, viihtyvyydestä, turvallisuudesta sekä muista leiriohjaajan työtehtävistä.

Ohjaaja (vähintään 18-vuotias)

  • vastaa osaltaan leiriläisten hyvinvoinnista työtiiminsä kanssa
  • auttaa ja pitää huolta leiriläisistä
  • huolehtii leirin ja kodin välisestä asioinnista
  • suunnittelee ja toteuttaa ohjelmia
  • toimii vuorollaan päivystäjänä (yöleirillä)
  • opastaa tarvittaessa apuohjaajia
  • hoitaa oman erillisen vastuualueensa tehtävät
  • osallistuu leirin palavereihin
  • osallistuu järjestettävään henkilökuntakoulutukseen
  • pystyttää ja purkaa leirillä tarvittavia rakennelmia
  • osallistuu leirialueen puhtaanapitoon ja siivoukseen
  • hoitaa muut esihenkilön antamat tehtävät
    • Palkkauksemme noudattaa Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta
    • palkkaluokka kesällä G16B, katso palkkaesimerkit ↗

Edellytämme tehtävään hakevalta vähintään 18 vuoden ikää. Eduksi katsomme halun kehittyä työntekijänä ja kehittää leiritoimintaa omalta osaltasi sekä hyvät yhteistyötaidot.

Kesärinteen Leirikesän työntekijät palkataan työhön pääsääntöisesti koko kesäkaudeksi, eli 4 viikoksi leirikauden ajalle 7.6.2021–2.7.2021 tai erikseen sovitusti.

Työaika on keskimäärin 34–40 h / vko, vaihteluväli 34–48 h / vko. Peruspalkan lisäksi maksetaan työajasta ja tehtävästä johtuvia lisiä. Tyypillisimmillään yhdellä viikolla on työjaksosta riippuen 4–5 työpäivää (kokonaista tai osan päivää kestävää) ja 2–3 vapaapäivää.

Yöleirien työntekijöiden on mahdollista yöpyä leirillä. Leirikeskus tarjoaa puitteet peseytymiseen, vapaa-ajan viettoon, ulkoiluun ja muihin perustoimiin. Lähes jokainen henkilökuntamme jäsen valitseekin majoittumisen leirikeskuksessa.

 

Viimeinen hakupäivä tähän tehtävään on ke 20.1.2021. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, niin haastattelemme sopivimmat ehdokkaat lähtökohtaisesti viikoilla 5–7 ja valinnat ilmoitetaan viimeistään viikolla 10.

Lisätietoa tehtävästä antavat Kesärinteen Leirikesän leirinjohtaja Milja Ilveskero ✉ (p. 044 723 8110) ja Leirikesän toimisto ✉ (p. 09 8865 1280).

 

------------------------------------------------------------------

Katso tämä ilmoitus Leirikesän omilla verkkosivuilla » napsauttamalla tästä.

Katso muut Leirikesän ohjaajan kesätyöt Oikotiellä:

 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot