(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja, Hoitokoti Ratamo
Esperi Care Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.3.2019

Oletko kesätöitä vailla oleva lähihoitaja tai alan opiskelija? Etsimme joukkoomme hoitoalan osaajia, lue siis kesätyömahdollisuuksistamme alta!

Kokemäellä sijaitseva hoitokoti Ratamo on tarkoitettu mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Tiimiimme kuuluu 12 osaavaa hoivatyön ammattilaista. Hoitokoti Ratamossa meille on tärkeää se, että autamme ja kuuntelemme toisiamme. Osallistumme kaikki hoivakodin arjen kehittämiseen ja asukkaidemme toimintakyvyn ylläpitämiseen ja tukemiseen aina esimiehestä keikkalaisiin.

Haemme kesän ajaksi joukkoomme uutta työkaveria ohjaajan tehtävään. Tehtäväsi sisältää vastuullista ja monipuolista hoito- ja asiakaspalvelutyötä, jossa pääpaino on asukkaiden ohjaamisessa päivittäisissä toiminnoissa heidän tarpeidensa mukaisesti. Työ sisältää esim. avustamista terveyden- ja hygienianhoidossa, vastuuta lääkehoidossa sekä kuntouttavan toiminnan järjestämistä. Huomioimme myös sinun vahvuusalueesi ja osaamisesi.

Tarjoamme sinulle kolmen-neljän kuukauden määräaikaisen kesätyön, jonka aloitusajankohdasta voimme sopia yhdessä. Työ on kokoaikaista kolmivuorotyötä, painottuen aamu- ja iltavuoroihin. Ymmärrämme kuitenkin, että kesään mahtuu muutakin kuin työntekoa, joten tuothan rohkeasti esille omat toiveesi työaikojen suhteen.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää:

  • lähihoitajan tutkintoa tai riittävästi suoritettuja opintoja (2/3)
  • voimassa olevaa lääkehoidon koulutusta sekä hygieniapassia
  • reipasta asennetta ja vastuuntuntoisuutta

Arvostamme lisäksi mielenterveys- ja päihdealan kokemusta ja viriketoiminnan ohjaustaitoja.

Miksi hakea meille?

Olemme sitoutuneet kehittämään toimintaamme sekä toimialamme tulevaisuutta. Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi viimeistään 29.3.2019.

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönpäällikkö Nina Aksentjeff, 044 329 6640, nina.aksentjeff@esperi.fi.

Ehkä sinä tai kaverisi etsii kesätöitä toiselta paikkakunnalta? Katso täältä muut avoimet kesätyöpaikkamme: https://ura.esperi.fi/pages/kesatyo.

 Esperi on Savuton Työpaikka.

Tehtävään palkkaamisen edellytys on tartuntatautilain edellytykset täyttävä rokotussuoja.