Ohjaaja (3) / Jälkihuolto
Tampereen kaupunki, Lastensuojelu, Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 30.4.2021

Sijais- ja jälkihuollon sosiaaliasema vastaa tamperelaisten ja orivesiläisten huostaanotettujen lasten ja jälkihuoltoon siirtyneiden nuorten asioista.

Haemme kolmea jälkihuollon ohjaajaa vakituisiin virkasuhteisiin.

Jälkihuollon ohjaaja toimii itsenäisesti osana jälkihuollon tiimiä, jossa on tällä hetkellä kaksi sosiaalityöntekijää ja neljä ohjaajaa. Tiimiä kehitetään kohti uutta jälkihuollon yksikköä. Työtehtävät ovat vaihtelevia ja nuorten tarpeista lähteviä. Työ on liikkuvaa ja monipuolista kattaen laajasti nuorten elämän eri osa-alueita.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto. Toivomme aikaisempaa kokemusta nuorten kanssa työskentelystä.

Eduksi katsotaan Effica-käyttöjärjestelmän hallinta sekä nuorille aikuisille suuntautuvien palveluiden tunteminen.

Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Lisäksi tehtävässä vaaditaan voimassa oleva B-luokan ajokortti.

Lisätietoja tehtävästä antavat Anne Riihimäki, puh. 050 3138415 ja Katriina Helminen-Pohja, puh. 041 730 0332.

Hakuaika päättyy 14.5.2021.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.

Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, hr.pirkanmaa@monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Anne Riihimäki, puh. 050 3138415 ja Katriina Helminen-Pohja, puh. 041 730 0332

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot