(Poistunut julkaisusta)

Ohjaaja (2 tehtävää)
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.3.2019

Tehtävän kuvaus


Tullivuoren Ryhmäkoti on huhtikuussa 2019 ovensa avaava kehitysvammaisten lasten ja nuorten pysyvän asumisen koti Sepänmäessä, Malmin kupeessa.

Tullivuoreen muuttaa 8 kouluikäistä lasta, toimimme kahdessa kerroksessa hyvin kodikkaissa tiloissa.

Tullivuoren toiminta-ajatus on olla turvallinen ja kotoisa kasvuympäristö lapsille. Tärkeänä periaatteena toimii ajatus, että kehitysvammainen lapsi on ensisijaisesti lapsi, jolla on yhdenvertainen oikeus nauttia kaikista mahdollisuuksista yhdenvertaisesti muiden lasten tavoin.
Tuemme ja kannustamme kasvussa ja kehityksessä, pidämme lempeästi rajoja tuoden turvallisuutta. Toimimme luontevasti yhteistyössä lasten perheiden, koulun sekä muiden yhteistyötahojen kanssa.
Läsnäolo, vuorovaikutus- ja kommunikointitaidot ovat tärkeässä roolissa.

Sepänmäki ympäristönä antaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja liikkumiseen. Yksikössä on myös oma piha-alue.

Onnistuminen tavoitteissamme vaatii sitoutunutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa joka ilahtuu uuden yksikön mahdollisuuksista mutta ymmärtää myös sen mahdolliset haasteet!

Haluamme yhdessä luoda yhteisön, jossa on hyvä ja kannustava ilmapiiri myös henkilökunnan kesken.

Haemmekin vielä 2 ohjaajaa ja yhtä ohjaajan sijaista 31.10.2019 saakka.

Jätä hakemuksesi osoitteessa helsinkirekry.fi.

Kelpoisuusehto


Soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto esim. lähihoitaja tai muu vastaava tutkinto (laki 817/2015).

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


Love/lop- tentin suorittamista viimeistään koeaikana.