Nyt etsimme operaattoria vakituiseen työsuhteeseen Raaheen
Tietoa tehtävästä
Air Liquidella tuotamme happea, typpeä ja argonia vuoden jokaisena päivänä ympäri vuoden. Valmistamamme kaasut ovat tärkeitä asiakkaillemme, joten sinun tehtäväsi on varmistaa, että tuotteemme valmistuvat asetettujen tavoitteiden ja laatuvaatimusten mukaisesti asiakkaan tarpeet huomioon ottaen.
Oletko valmis tarttumaan haasteeseen?
Raahessa sijaitsee kolme ASU (Air separation unit) laitosta, jotka muodostavat Air Liquiden suurimman tuotantolaitoksen Pohjoismaissa. Lisäksi keskusvalvomostamme käsin ohjaamme etänä Oulun, Kittilän, Kokkolan ja Sotkamon ilmakaasutehtaitamme. Monitoroimme myös samasta ohjaamosta laitoksiamme muissa Pohjoismaissa. Tehtävässä tulet olemaan osana kahden hengen tiimiä, joka työskentelee keskeytymättömässä 12h vuorojärjestelmässä.
Operaattorina ohjaat, seuraat ja optimoit laitostemme toimintaa automaatiojärjestelmistä sekä varmistat osaltasi turvallisen tuotannon toiminnan ja pyrit ennakoimaan mahdollisesti ei toivotut tapahtumat tuotannolle. Lisäksi tehtäviin kuuluvat kentältä suoritettavat tuotannolliset työt pienten kunnossapitoon liittyvien tehtävien lisäksi.
Me emme odota, että olet alan asiantuntija, mutta sinusta voi kehittyä sellainen. Air Liquide on johtava toimija alallaan, joten perehdytämme toimintaan alallamme kattavasti ja tarjoamme mahdollisuudet henkilökohtaiseen kehittymiseen mielenkiinnosta riippuen.
Odotamme sinulta, että ajat turvallisen toiminnan kaiken edelle ja olet kiinnostunut tekniikasta ja tuotannollisesta toiminnasta jatkuvatoimisessa prosessiteollisuudessa. Arvostamme jos olet jo työskennellyt teollisuuden alalla aikaisemminkin. Eduksesi katsotaan myös, jos olet valmistunut prosessiteollisuuden tai muun tekniikan alalta tai jo hyvin edistynyt tekniikan alan opinnoissasi.
Henkilönä olet analyyttinen ja pystyt keskittymään pitkiäkin aikoja tehtävässäsi riippumatta siitä, onko työpäiväsi hektinen tai rauhallista tuotannon parametrien tarkkailua. Omaat myös kyvyn tehdä päätöksiä paineenalaisessa tilanteessa.
Tuotannon tiimissä toimiaksesi olet henkilönä luotettava tiimipeluri, etkä pelkää tarttua haasteeseen. Olet motivoitunut oppimaan uutta ja et kaihda kysyä tukea, jos sitä koet tarvitsevasi. Sopivasti huumorintajua työpäivään kuuluu myös tiimihenkeemme.
Koska monitoroimme laitoksiamme myös muista Pohjoismaista, tulee sinun pystyä tarvittaessa kommunikoimaan englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti. Englanninkielen taitosi ei kuitenkaan tarvitse olla täydellistä. Sujuva suomenkielen taito niin suullisesti kuin kirjallisesti on perusedellytys tehtävää täytettäessä.
Lisätiedot
Operaattorin tehtävä sijaitsee Raahessa SSAB:n teollisuusalueella. Operaattorin tehtävässä työskennellään keskeytymättömässä vuorotyössä. Vuorot ovat 12h mittaisia ja kierto pitää sisällään 2 aamu- ( 7-19 ) ja 2 yövuoroa ( 19-06 ), joita seuraa kuusi vapaapäivää. Raportoit tuotannon esimiehelle Mikko Suomelalle. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä Mikko Suomela, +358505143439 (arkipäivisin klo 10-16).
Oletko valmis tarttumaan haasteeseen ja liittymään osaksi huippujoukkuetta? Jätä hakemus englanniksi tai suomeksi viimeistään 3.joulukuuta. Hakemuksia käsitellään jo ennen hakuajan päättymistä, joten lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian.