Nuorisotyönohjaajan virka
Tietoa tehtävästä
Haemme Järvi-Kuopion seurakuntaan
NUORISOTYÖNOHJAAJAA
Kuopion evankelis-luterilaiseen seurakuntayhtymään kuuluvassa Järvi-Kuopion seurakunnassa on haettavana nuorisotyönohjaajan virka.
Virkaan valittava nuorisotyönohjaaja toimii osaavassa tiimissä, johon kuuluu tällä hetkellä kolme muuta nuorisotyönohjaajaa ja kasvatuksen pappi. Keskeiset työtehtävät liittyvät varhaisnuoriso-, nuoriso-, leiri- ja rippikoulutyöhön, kerhon-ohjaaja- ja isostoimintaan sekä koulujen ja nuorten kanssa toimivien järjestöjen ja kaupungin nuorisotoimen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Viran hoito vaatii valmiutta ilta-, viikonloppu- ja leirityöhön. Virkapaikkana on Juankoskella sijaitseva seurakunnan toimisto. Pääasiallisena työskentelyalueena ovat Juankosken, Muuruveden ja Säyneisen alueseurakunnat. Työtehtäviä on myös muualla Järvi-Kuopion seurakunnan alueella. Hakijalla tulee olla ajokortti. Oman auton käyttö on työtehtävien hoidossa välttämätöntä.
Kelpoisuusehtona virkaan on kirkon säädöskokoelman nro 164 mukainen nuorisotyönohjaajan virkaan vaadittava tutkinto. Pätevien hakijoiden puuttuessa myös valmistumassa olevat huomioidaan. Viran erityistarpeita ovat kirkollisen nuorisotyön kokemus, hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, digitaalisten toimintaympäristöjen tunteminen, ideoiva ja kehittävä työote sekä kyky toimia itsenäisesti ja oma-aloitteisesti.
Palkkaus on viran kelpoisuusehdot täyttävälle KirVESTES:n vaativuusryhmän 502 mukainen. Lisäksi maksetaan mahdollista työkokemukseen perustuvaa lisää ja mahdollisesti henkilökohtaista suorituslisää. Seurakuntayhtymä tarjoaa EpassiFlex -etuuden, lounaspassin sekä työterveyspalvelut.
Virka täytetään 4.11.2024 alkaen tai mahdollisimman pian tämän jälkeen.
Koska viran tehtäviin sisältyy työskentelyä lasten ja nuorten kanssa, ennen työn aloittamista virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä voimassa oleva rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Samoin hänen tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan (T-todistus). Virkaan valittavan on oltava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.
Hakuaika tehtävään on 15.9.2024 klo 15 saakka KirkkoRekry-hakupalvelun kautta (kirkkorekry.fi).
Haastattelut järjestetään 25.9.2024 seurakunnan toimistolla Juankoskella (Paasikoskentie 1, 73500 Juankoski). Tarkempi haastatteluaika ilmoitetaan haastatteluun kutsuttaville ennen haastatteluja. Valinta tehtävään tehdään seurakuntaneuvoston kokouksessa 16.10.2024. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Järvi-Kuopion seurakunnassa saa työskennellä luonnon kauniissa maalaismiljöössä pienissä asuinkeskuksissa. Seurakuntayhtymällämme on ympäristödiplomi.
Tervetuloa meille työtoveriksi!
Lisätietoja antaa kirkkoherra Juha Hagman p. 040 4888 600, juha.hagman@evl.fi
Tietoa työnantajasta
Järvi-Kuopion seurakunta on yksi kuudesta Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän seurakunnasta. Järvi-Kuopion seurakuntaan kuuluu kahdeksan alueseurakuntaa: Juankoski, Kaavi, Muuruvesi, Nilsiä, Riistavesi, Säyneinen, Tuusniemi ja Vehmersalmi. Jokaisessa alueseurakunnassa on oma kirkko ja seurakuntalaisia palveleva jumalanpalvelusyhteisö, mutta silti olemme yksi yhteinen seurakunta.