Nuorisotyönohjaajan viransijaisuus
Kuopion seurakuntayhtymä

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.6.2019

Kuopion Kallaveden seurakunnassa on haettavana

NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRANSIJAISUUS

Viransijaisuus alkaa 1.9.2019 ja päättyy 29.2.2020

Viran tehtävänkuvaan kuuluu vastaaminen kouluyhteistyöstä, osallistuminen varhaisnuorisotyöhön ja muuhun nuorisotyöhön sekä osallistuminen koko Kallaveden seurakunnan toimintoihin. Nuorisotyöntekijä työskentelee lähiesimiehen alaisuudessa kasvatuksen nuorisotyöntekijöiden tiimissä, johon kuuluu seitsemän nuorisotyönohjaajaa.

Viran kelpoisuusehtona on kirkkohallituksen säädöskokoelman nro 124 mukainen nuorisotyönohjaajan virkaan vaadittava tutkinto.

Odotamme hakijalta nuorisotyönohjaajan perustaitojen osaamista, oma-aloitteisuutta ja tiimityön taitoja. Arvostamme hyvää seurakuntatyön tuntemusta, yhteistyökykyä ja monipuolisia työtaitoja.

Viran palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 502 mukaisesti. Viransijaisuuden täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote ennen viran vastaanottamista. Virkaan valittavan henkilön on oltava Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen.

Hakuaika 13.6. – 31.7.2019.

Tiedusteluihin vastaavat nuorisotyön lähiesimies Eija Huuskonen puh. 040-4848 378, kirkkoherra Matti Pentikäinen puh. 040-4848 329 (13.-23.6.) ja hallintopappi Juha Määttä puh. 040-4848 362 (24.6.-31.7.)

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1277559
  • Työsuhde: Sijaisuus
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Kuopio, Pohjois-Savo