Nuorisotyönohjaaja
Tietoa tehtävästä
Tuu meille töihin!
Tunnelmallinen 140-vuotias pappila, iso joukko fiksuja lapsia ja nuoria perheineen sekä ammattitaitoinen kasvatustyön tiimi odottavat joukkoonsa uutta työkaveria.
Kotka-Kymin seurakunnassa on auki nuorisotyönohjaajan virka. Työhön kuuluu laaja-alaisesti seurakunnan kasvatustyötä, rippikoulutyö mukaan lukien. Seurakunnassamme tehdään paljon leirityötä ja eri-ikäisten lasten ja nuorten leirit kuuluvat myös tämän viran tehtäviin. Viran erityisinä vastuualueina on kouluikäisten leiri- ja retkitoiminta, isostoiminta yhdessä kahden muun viranhaltijan kanssa sekä viikkotoiminnan koordinointi työparin kanssa. Tukenasi on lisäksi iso tiimi, johon kuuluu kasvatustyön päällikkö, seitsemän nuorisotyönohjaajaa, erityisnuorisotyönohjaaja, kolme pappia, kaksi kanttoria sekä kaksi varhaiskasvatuksenohjaajaa.
Tiimiämme paikalliset nuoret ovat kuvanneet mm. seuraavilla tavoilla:
"Helposti lähestyttäviä, ymmärtäväisiä ja osaavia hupsuja.", "Kaikkien kivojen jeesusjuttujen lisäks kasvatatte lapsist nuorii ja nuorist ihmisii! Tärkeetä työtä.", "Asiantunteva, kannustava tiimi, joiden kanssa voi nauraa ja mokata." ja "Kaikki saa tulla omina itseinään ja tulla hyväksytyksi. On turvallista olla".
Virkaan valittavan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen ja hänellä tulee olla piispainkokouksen 31.8.2023 annetun päätöksen nro 164 mukainen tutkinto ja siihen sisältyvät opinnot. (Kirkon säädöskokoelma nro 164)
Odotamme, että tuot osaamisesi laajasti käyttöömme, olet yhteistyöhakuinen ja pidät työstä huolta kehittävällä, tulevaisuuteen katsovalla ja avarakatseisella otteella. Sinulla on kyky innostua ja innostaa ja pidät tärkeänä kehittää ja tehdä työtä yhdessä lasten, nuorten ja perheiden kanssa.
Työssä tarvitaan some- ja viestintätaitoja. Oman auton käyttömahdollisuus helpottaa viran hoitamista.
Viran palkkaus on vaativuusryhmä 503 mukainen vähimmäispalkka 2 885,11 euroa. Lisäksi voidaan maksaa kokemuslisää ja suorituslisää. Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain edellyttämä rikosrekisteriote.
Virkaa haetaan KirkkoRekry-palvelun kautta. Järjestelmässä on käyttökatko 12.9.2024 klo 7-11 välisenä aikana, jolloin hakemuksia ei voi jättää.
Hakuaika päättyy perjantaina 20.9.2024 klo 12.00. Hakijoiden on hyvä varautua työhaastatteluun Kotkassa 30.9.2024. Kutsumme haastateltavat 24.9.2024 mennessä. Tavoitteenamme on, että kirkkoneuvosto tekee päätöksen virkaan valittavasta kokouksessaan 30.10.2024 ja että virkaan valittava nuorisotyönohjaaja voi aloittaa työnsä vuoden 2025 alussa.
Lisätietoja nuorisotyönohjaajan virasta antaa kasvatustyön päällikkö Janne Blomberg, janne.blomberg@evl.fi tai p. 041 462 6218.
kasvatustyön päällikkö Janne Blomberg , janne.blomberg@evl.fi tai p. 041 462 6218
Tietoa työnantajasta
Kotka-Kymin seurakunta on vuoden 2017 alussa toimintansa aloittanut seurakunta, joka toimii Kotkan kaupungin alueella. Kotka sijaitsee meren äärellä ja Kymijoen varrella n. 130 kilometriä Helsingistä itään. Seurakuntalaisia on n. 30 000 ja työntekijöitä reilu 100. Kotka-Kymin seurakunta tarjoaa työntekijöilleen kattavat työterveyshuollon palvelut,
lounas-, virike- ja hierontaedun sekä mahdollisuuden työsuhdepolkupyörään.
Tarjoamme myös mahdollisuuden kouluttautua ja kehittää osaamistasi. Missionamme on, että armon sanat ja rakkauden teot tavoittaisivat mahdollisimman monet kaupunkimme asukkaat.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/kotka-kymin-seurakunta/2765919-8
Lue lisää työnantajasta
- Kotka-Kymin seurakunta, Nuorisotyö Kesätyöntekijät seurakunnan kasvatustyöhön
Kotka-Kymin seurakunta, Nuorisotyö muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle