Nuorisotyönohjaaja
Mäntsälän seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.5.2019

Mäntsälän seurakunnassa on haettavana nuorisotyönohjaajan virka.

Viran pääpiirteiset tehtävät:
-kouluikäisten kerho-, retki- ja leiritoiminta
-kouluyhteistyö
-osallistuminen rippikoulutyöhön ja rippikoulun jälkeiseen nuorisotyöhön
-vapaaehtoisten avustajien rekrytointi, koulutus ja ohjaaminen
-osallistuminen tapahtumien ja projektien toteuttamiseen

Viranhaltijalta odotetaan:
-oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
-hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- sekä tiimityöskentelytaitoja
-some-osaamista
-aktiivista ja innovatiivista työotetta

Kelpoisuusehtona seurakunnan nuorisotyönohjaajan virkaan on kirkkohallituksen päätöksen (Kirkon säädöskokoelma nro 124) 2 §:n mukainen tutkinto.

Samalla hakuprosessilla valitaan viranhaltija määräaikaiseen virkaan 1.9.2019 - 31.12.2019 ja siitä jatkuen vakituiseen virkaan 1.1.2020 alkaen. Järjestely johtuu edeltäjän eläkkeelle jäämisestä. Viran täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa, joka kohdistuu vakituiseen virkaan 1.1.2020 alkaen. Viran peruspalkka on vaativuusryhmässä 503. Virkaan valitun on oltava konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Hänen tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

LISÄTIEDOT/ YHTEYSTIEDOT
Hakemukset liitteineen voit lähettää sähköisesti mika.ahjosaari@evl.fi tai postitse osoitteeseen Mäntsälän seurakunta/Mika Ahjosaari, Urheilutie 1, 04600 Mäntsälä perjantaihin 24.5.2019 klo 12 mennessä. Pyydämme teitä varaamaan aikaa ti 4.6.2019 mahdolliseen haastatteluun. Lisätietoja antaa johtava nuorisotyönohjaaja Mika Ahjosaari, 040 - 7433 258.

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1268444
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: Mäntsälän seurakunta/Mika Ahjosaari, Urheilutie 1, 04600
  • Sähköposti: Lähetä sähköpostia
  • Sijainti: Mäntsälä
  • Lisätietoja antaa: Hakemukset liitteineen voit lähettää sähköisesti mika.ahjosaari@evl.fi tai postitse osoitteeseen Mäntsälän seurakunta/Mika Ahjosaari, Urheilutie 1, 04600 Mäntsälä perjantaihin 24.5.2019 klo 12 mennessä. Pyydämme teitä varaamaan aikaa ti 4.6.2019 mahdolliseen haastatteluun. Lisätietoja antaa johtava nuorisotyönohjaaja Mika Ahjosaari, 040 - 7433 258.