(Poistunut julkaisusta)

NUORISOTYÖN KOORDINAATTORI
Joensuun kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.1.2019

Joensuun nuorisopalvelut on osa Joensuun kaupungin hyvinvoinnin toimialuetta. Nuorisopalvelut tarjoaa aktiivisen ja kehittyvän noin 30 hengen työyhteisön, jossa kehittäminen ja verkostoyhteistyö ovat avainperiaatteita.

Nuorisotyön koordinaattorin keskeisiin tehtäviin kuuluu alueellisen nuorisotyön esimiestehtävistä huolehtiminen ja toiminnan koordinointi sekä raportointi. Koulu- ja verkostoyhteistyö, leiritoiminnan suunnittelu ja organisointi sekä kansainvälisten yhteyksien ja hankkeiden hoito ovat myös merkittävä osa työnkuvaa.

Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen antavat nuorisotyön tuntemusta tukeva ammattikorkeakoulututkinto tai mahdollinen aikaisempi opistoasteinen tutkinto.

Toivomme, että vahvuuksiasi ovat perehtyneisyys kunnallisen nuorisotyön organisaatioon, hallintoon ja erityisesti alueellisen nuorisotyön sisältöihin sekä niiden arviointiin. Tunnethan myös yleisimmät tietokoneohjelmistot ja niiden käytön.

Arvostamme kokemusta työskentelystä hallinto- ja esimiestehtävissä, yhteistyökykyä ja sosiaalisia taitoja sekä hyvää kirjallista ja suullista esitystaitoa sekä niihin liittyvää kielitaitoa. Tiedottamiseen ja mediaosaamiseen ja nuorisotyön tilastointijärjestelmään liittyviä taitoja pidämme erityisvahvuuksina.

Nuorisotyön koordinaattorin toimipaikkana on Joensuun kaupungin nuorisopalveluiden hallinto.

Tehtävä alkaa 1.2.2019 tai sopimuksen mukaan.

Palkkaus kunnallisten virka- ja työehtosopimusten mukaan.

Työpaikkamme ovat savuttomia.

Tehtävissä on neljän (4) kuukauden koeaika.

Hakuaika päättyy 17.1.2019 klo 15.00.

Valintaan liittyvät haastattelut suoritetaan 21.1.2019.

Tehtävää haetaan sähköisesti Joensuun kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: http://www.joensuu.fi/rekrytointi, josta löytyy myös täydellinen hakuilmoitus ja sähköinen hakemuslomake.