(Poistunut julkaisusta)

Nuorisomuusikon viransijaisuus
Riihimäen seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.10.2019

Riihimäen seurakunnassa on avoinna nuorisomuusikon viransijaisuus ajalle 30.11.2019 – 31.12.2020. 
Haemme tehtävään aktiivista ja ammattitaitoista muusikkoa vetämään nuorten ja nuorten aikuisten musiikkitoimintaa.  Odotamme hakijalta kykyä toimia bändien ja lauluryhmien ohjaajana sekä hyvää gospelmusiikin tuntemusta. 

Nuorisomuusikko osallistuu koulujen joulu- ja pääsiäiskirkkojen toteutukseen, vastaa Taize-messujen ja Iloinen ehtoollinen –messujen musiikista, johtaa nuorten GoVocals –kuoroa, sekä ohjaa ja organisoi bändi- ym. musiikkitoimintaa nuorten parissa.  Työtehtäviin sisältyy myös leirityötä rippikoulussa ja nuorten leireillä.

Nuorisomuusikko kuuluu musiikkityön tiimiin, jonka muina jäseninä ovat johtava kanttori ja kanttori.  Viran palkkaus on vaativuusryhmä 503:n mukainen (peruspalkka 2.467 e).  Pätevyysvaatimuksena on soveltuva AMK-tasoinen tutkinto.  Viransijaisuudessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja siihen valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, sekä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Hakemukset on toimitettava 17.10.2019 klo 14 mennessä sähköisesti osoitteella mira.makila@evl.fi,
tai osoitteella Riihimäen seurakunta, Temppelikatu 9 A, 11100 Riihimäki.  Kuoreen merkintä ”hakemus”.

Lisätietoja tehtävästä antavat johtava kanttori Erkki Hannonen, 041 461 7914, tai
nuorisomuusikko Ilona Kaikko, 040 770 5994, tai sähköpostilla molemmat etunimi.sukunimi@evl.fi