(Poistunut julkaisusta)

Nuorempi kirvesmies
Värväämö Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.9.2018

Etsimme jatkuvasti riveihimme rakennusalan moniosaajia!

Nyt nuoremmille kirvesmiehille useampi eri työmaa tarjolla Espoon, Helsingin ja Vantaan alueella. Kohteissa valittavissa uudis- ja saneeraustyömaita sekä pienempää, että isompaa projektia. Työmaiden kestot vaihtelevat muutamasta viikosta useaan kuukauteen. Tänä vuonna jo reilu 40 tekijää on saanut kauttamme vakituisen työpaikan.

Hakijalla tulisi olla rakennusalan perustutkinto suoritettuna ja jonkun verran kokemusta kirvesmiehen perustehtävistä esim. runko/muottitöistä tai sisävaiheen töistä. Edellytämme hakijoilta oma-aloitteista asennetta. Reippaalla asenteella voit korvata puuttuvan työkokemuksen. Sinulla on myös mahdollisuus päästä vanhemman kirvesmiehen työpariksi oppimaan eri työvaiheita. Sinulla tulisi olla voimassa oleva työturvallisuuskortti.

Tule käymään toimistollamme kahvilla. Katsotaan sinulle yhdessä mieluinen työpaikka. Se on meidän työtämme. Pääset samalla tutustumaan Värväämöön paremmin ja kuulet tarjoamistamme henkilöstöeduista. 

Jos kiinnostuit, hae paikkaa jo tänään. Työt alkavat heti, kun oikeanlaisia tekijöitä löytyy. Voit lähettää hakemuksen alla olevasta linkistä tai sähköpostilla miska.kulju@varvaamo.fi. Voit myös soittaa suoraan Miskalle 0400 374741.