Nosturitarkastaja/-asentaja
Tietoa tehtävästä
Asiakasyrityksemme etsii riveihinsä osaavaa nosturitarkastajaa/-asentajaa Järvenpäähän! Kyseessä on kokoaikainen vakituinen työsuhde, joka solmitaan suoraan asiakkaamme kanssa.
Tässä on mahdollisuutesi päästä osaksi laadukasta kotimaista perheyritystä ja idyllistä työyhteisöä, jossa työntekijät ovat tyypillisesti viihtyneet vuosikausia. Työnantajana on nostolaitteisiin erikoistunut yritys, jonka kattaviin palveluihin kuuluu mm. nostolaitteiden suunnittelu-, valmistus-, asennus-, huolto- ja tarkastustyöt. Alle kymmenen hengen organisaatio mahdollistaa joustavuutta, jonka ansiosta hommat luistavat ketterästi ja jokaisen työpanoksen merkitys näkyy ja tuntuu.
Työnkuva
Tässä roolissa tehtäväsi on suorittaa tarkastuksia nostolaitteille, joiden mekaniikasta odotamme sinulla jo olevan ymmärrystä. Tarkistusten lisäksi osallistut tarpeen mukaan myös asennustyöhön. Käytännössä huolehdit ja varmistat, että kaikki toimii oikein ja turvallisesti koko Suomen alueella. Näin ollen työnkuva pitää sisällään myös reissaamista ja hotelliöitä, joista maksetaan asianmukaiset päivärahat. Työmatkoja on toisinaan viikoittain, joskus harvemmin, eli elämäntilanteesi tulee siis mahdollistaa aikataulullista joustavuutta. Töitä tehdään arkipäivisin.
Edellytykset
Etsimällämme henkilöllä on aiempaa kokemusta nostolaitteiden asennuksista ja tarkastuksista sekä asianmukaiset ja voimassa olevat sertifikaatit. Jälkimmäinen voidaan myös järjestää työnantajan toimesta, mikäli sinulla on muutoin vankkaa ja arvokasta kokemusta tätä tehtävää ajatellen. Odotamme myös sujuvaa suomen kielen taitoa.
Tarjoamme
Tämä tehtävä on erinomainen tilaisuus sinulle, joka nautit työelämässä vastuullisista tehtävistä ja työpäivien vaihtelevuudesta. Pääset tärkeisiin ja mielenkiintoisiin tehtäviin ja osaksi hyvähenkistä työyhteisöä, jossa työsuhteet ovat tyypillisesti olleet pitkiä. Palkkauksessa haluamme huomioida osaamisesi, joten kuulisimme mielellämme sinun toiveesi ja näkemyksesi motivoivasta korvauksesta työllesi. Työsuhteeseen kuuluu myös vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
Kiinnostuitko?
Mikäli tunnistit itsesi juuri oikeaksi henkilöksi tähän tehtävään, jätä meille hakemus järjestelmämme kautta joko täyttämällä tietokentät, tai jättämällä meille ansioluettelosi tiedoston muodossa. Tarvittaessa voit kysyä lisätietoja hausta vastaavalta henkilöstökonsultilta: anita.vassiljeva (at) visiohr.fi
VISIO Henkilöstöratkaisut – Uuden ajan henkilöstöratkaisuja
VISIO on perustettu tarkoituksena yhdistää oikeat tekijät oikeaan työhön rehellisten ja aitojen kohtaamisten kautta. Palveluihimme kuuluvat kattavat henkilöstövuokraus-, suorarekrytointi- ja ulkoistamispalvelut. Tarjoamme laajan valikoiman työmahdollisuuksia useilla eri toimialoilla.
Työntekijänämme sinusta pidetään huolta, työtäsi arvostetaan ja toiveillesi annetaan painoarvoa. Emme pihtaile työvarustuksen suhteen ja haluamme varmistaa, että sinulla on kaikki edellytykset viihtyä työssäsi. Käytössäsi on yksityinen työterveydenhuolto.
VISIOn asiakkaana tarpeenne tulevat aidosti kuulluksi ja teitä palvelevat myös omistajat itse. Toimiviksi todetut toimintamallit ovat selkeät, mutta räätälöitävissä sen mukaan, mikä on teille paras ratkaisu. Mikäli arvostatte avoimuuteen ja luottamukseen perustuvaa kumppanuutta, VISIOhr on oikea suunta.
Tutustu meihin ja muihin avoimiin hakukohteisiimme osoitteessa https://www.visiohr.fi/
- VISIO Henkilöstöratkaisut Oy Kokenut Peltiseppä / Pirkanmaa
- VISIO Henkilöstöratkaisut Oy Ammattitaitoinen Timpuri
- VISIO Henkilöstöratkaisut Oy Ajoneuvoasentaja
- VISIO Henkilöstöratkaisut Oy Aarporaaja Ylöjärvelle
- VISIO Henkilöstöratkaisut Oy LVI-Eristäjä / Pirkanmaa