(Poistunut julkaisusta)

Myyntisihteeri
RTK-Henkilöstöpalvelu

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.8.2018

Valtavalo pyrkii työnantajana tarjoamaan matalan byrokratian toimintaympäristön, jossa asioista voi ja pitää puhua. Jokainen yksilö otetaan vastaan omana itsenään ja jokaisen vahvuudet pyritään nostamaan esille älykkäällä roolituksella. Yksin ei tarvitse kaikkea osata, mutta arvostamme toki laaja-alaista ymmärrystä. Valaistusalankaan ei tarvitse olla tuttu, kunhan ihmistyyppinä olet riittävän utelias ja valmis oppimaan uutta.

Etsimme Valtavalo Oy:lle Ouluun myyntisihteeriä myynnin tukitehtäviin

Myyntisihteerin päätehtävä on hoitaa Valtavalo Oy:n myyjien asiakastapaamisten varaaminen ja järjestäminen. Myyntisihteeri vapauttaa myyjien aikaresursseja muihin tehtäviin ja lisää yrityksen tunnettavuutta ja myyntiä. Työ muodostuu monipuolisesta asiakasrajapinnan hoitamisesta uusasiakashankinnasta aina myyjien kalentereiden ja ajoreittien suunnitteluun.

Asiakaskontaktoinnin useiden vaihdeiden hoitamiseen on olemassa monia toimintatapoja, joten keskittyminen olennaiseen ja parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi voi olla myös monia tapoja, joten luovuus on sallittua. 

Odotamme hakijalta 

luontevaa puhelintyöskentelyn tapaa, 
monipuolisia asiakaspalvelutaitoja ja asioiden haltuunottoa, 
keskustelevaa lähestymistapaa, 
kuuntelemisen taitoa, 
sinnikkyyttä, 
ymmärrystä suurteollisuudesta ja b-to-b ratkaisumyynnistä, 
halukkuutta oppia uutta, 
kykyä kestää myös "pakkeja" - ja ennenkaikkea toimia yrityksen käyntikorttina ja tuottaa laadukkaita tapaamisia Valtavalon myyjille. 

Tarjoamme kannustavan ja rennon työyhteisön Oulussa, nykyaikaiset työvälineet ja toimivan työympäristön. Työ on päivätyötä, joka ajoittuu arkisin 8-16 välille. Palkkaus on Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukainen.

Kiinnostuitko tehtävästä? Laita ihmeessä hakemusta tulemaan, kuitenkin viimeistään 16.9.2018. Kerro hakemuksessasi myös omista osaamisalueista yleisesti ja millaisista tehtävistä pidät. 

Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin 8-16 välillä Outi Orajärvi, RTK-Henkilöstöpalvelu Oy, puh. 050-3055 106.

Etsitkö työtä vaiko työlle ammattitaitoista tekijää? RTK-Henkilöstöpalvelu on monipuolisesti palveleva valtakunnallinen henkilöstöpalvelutalo. Me RTK-Henkilöstöpalvelussa olemme erikoistuneet yritysten henkilöstöratkaisuihin ja tehtävänämme on yhdistää parhaat palvelut ja tekijät– nopeasti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti. Toimintamme perustuu asiakkaidemme tarpeiden aitoon ymmärtämiseen sekä pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin. Tavoitteenamme on löytää jokaiseen työhön osaava tekijä. Toimintamme perusta ovat työntekijämme, joille olemme luotettava työnantaja. Katso sinua lähinnä palveleva toimipisteemme www.rtkhenkilostopalvelu.fi.