Myyntipakkaaja Tuusulaan
Personalhuset

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.8.2019

Oletko nopea ja näppärä käsistä? Kiinnostaako urakkatyö ja omaan tehokkuuteesi perustuva palkkaus?

Etsimme asiakkaallemme MYYNTIPAKKAAJIA Tuusulassa sijaitsevaan varastoon.

Pakkaajana päätyösi on display-myyntipakkausten kokoaminen, niiden täyttö ja lähettäminen. Työhön sisältyy myös muita töitä, kuten uudelleenpakkaamista, tarroitusta ja merkintää, kampanjatuotteiden kokoamista sekä tuotteiden lajittelua.

Sinulta odotetaan aktiivista ja motivoitunutta asennetta kyseisen työn tekemiseen. Plussaa on, jos olet aikaisemmin tehnyt vastaavan tyylistä työtä tai sinulla on kokemusta nopeatempoisesta ja pitkäjänteisestä työskentelystä sekä isojen määrien käsittelystä. Tärkeintä on kuitenkin ripeys ja halu oppia! Työ ei edellytä aiempaa varastokokemusta, mutta ethän kaihda fyysistä työtä.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vaikuttaa omiin työansioihin. Työ tehdään pääsääntöisesti 2-vuorossa, mutta työajoista voidaan neuvotella. Työ on lähtökohtaisesti kokopäivätyö, mutta asiakkaallamme on mahdollisuus joustaa aina yksittäisten päivien osalta. Palkkaus perustuu Kaupan TES:n mukaiseen tuntiansioon sekä urakkamalliseen kannustepalkkaukseen.

Täytä hakemuksesi mahdollisimman pian oheisen linkin kautta tai osoitteessa www.personalhuset.fi. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Työtä on tarjolla toistaiseksi.

Personalhuset on yksi suurimmista pohjoismaisista henkilöstöalan toimijoista. Kaiken toimintamme sydämessä on välittäminen: autamme rakentamaan menestystarinoita ja olemme aidosti läsnä. Kattavat työntekijäprofiilit sekä työssä tarvittavien taitojen arviointi varmistavat, että oikea osaaja ja oikea työ kohtaavat. Me Personalhusetilla teemme arjesta sujuvaa ja lunastamme lupaukset joka kerta. www.personalhuset.fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1284256
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 25.8.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Uusimaa, Tuusula