Myyntipäällikkö
Suomen Kaukokiito

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.4.2019

Myyntipäällikkö

Ahkera ja maanläheinen tiimipelaaja. Kaukokiitolaisen tunnistaa ennen kaikkea asenteesta.

Me olemme yli 2000 logistiikan ammattilaisen muodostama valtakunnallinen kuljetusjärjestelmä, joka on palvellut kasvollisesti suomalaista elinkeinoelämää jo yli 65-vuotta. Meitä yhdistää intohimo laadukkaisiin logistiikkaratkaisuihin, kasvolliseen palveluun ja kiinnostus uuteen teknologiaan kehityksen mahdollistajana. 

Haluaisitko sinä tulla kanssamme kehittämään tulevaisuuden logistiikkaratkaisuja ja ylivoimaista asiakaskokemusta? Siihen on nyt tarjolla loistava mahdollisuus, sillä etsimme Pirkanmaan myyntitiimiimme vahvistukseksi aktiivista ja kehityshenkistä myyntipäällikköä vakituiseen työsuhteeseen.

Tehtävä

Tehtävänäsi on kasvattaa laajalla kaistalla Pirkanmaan talousalueen B2B myyntiä sekä kehittää jo olemassa olevaa asiakassalkkuasi. Toimit aktiivisesti osana valtakunnallista myyntiverkostoamme ja työskentelet tiiviisti sisäisten ja ulkoisen sidosryhmiemme kanssa.

Arvostamme itsenäistä, aktiivista ja joukkuehenkistä työskentelyotetta. Luontaisena verkostoitujana kykenet tunnistamaan asiakkaidemme tarpeita ja vastaamaan niihin heidän kilpailukykyään tukevilla palveluratkaisuilla. Tunnet Pirkanmaan talousalueen ja kykenet hyödyntämään olemassa olevia verkostojasi tuloksekkaassa myyntityössä. Lisäksi omaat vahvat suulliset ja kirjalliset vuorovaikutustaidot ja hallitset ketterästi MS Office työkalujen käytön. Et pelkää haastavia tavoitteita - päinvastoin saat niistä virtaa näyttää oman potentiaalisi.

Onnistumista tehtävässä tukee logistiikka-alan tuntemus, aiempi kokemus tuloksekkaasta B2B myynnistä sekä tehtävää tukeva koulutustausta. Lisäksi edellytämme aktiivista matkustusvalmiutta Pirkanmaan alueella.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle arvostetun brändin, laadukkaat palvelutuotteet ja huippuosaajiemme ammattitaidon asiakkaidesi menestystarinan rakentamisaineiksi. Ympärilläsi on kannustava ja rento työporukka, joka perehdyttää sinut laadukkaasti tehtävääsi. Monipuolinen, itsenäinen ja vaihteleva tehtäväkuva antaa sinulle tilaa ja vapautta toteuttaa ammattitaitoasi samalla kun me ruokimme sinua sopivasti uusilla haasteilla.  Vakavaraisena ja valtakunnallisena työnantajana mahdollistamme myös kilpailukykyisen palkkauksen, täyden autoedun sekä näköalapaikan yhdessä Suomen suurimmassa kuljetusketjussa. Työpisteesi sijaitsee upouusissa toimitiloissamme Tampereen Myllypurossa.

Hakeminen

Oletko sinä uusi kaukokiitolainen? Kerro meille itsestäsi ja osaamisestasi CV:n ja palkkatoiveen kera osoitteessa: https://jobs.talent.dynamics.com/jobs/kaukokiito/3/46/apply

Hakuaika tehtävään päättyy 23.4.2019 mutta pidä kiirettä, sillä täytämme tehtävän heti oikean henkilön löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä antaa myyntijohtaja,Timo Maijala, p. 044 7922 978

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1258649
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere
  • Lisätietoja antaa: Myyntijohtaja,Timo Maijala, p. 044 7922 978