(Poistunut julkaisusta)

Myyntipäällikkö / FordStore Lahti
Vesijärven Auto, automyynti, FordStore Lahti

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.6.2018

Osuuskauppa Hämeenmaan omistama FordStore Lahti toimii Ford jälleenmyyjänä Päijät-Hämeen alueella. Lahden Renkomäessä sijaitsevan uuden autotalon laajaan Ford-mallistoon kuuluu esimerkiksi ikoninen Mustang, Ford Focus RS ja Vignale-erikoismallisto. FordStore pitää sisällään myös Transit-keskuksen.

Nyt etsimme

kokenutta ja taitavaa myyntipäällikköä vastaamaan tulosvastuullisesti FordStoren automyynnistä. Vastaat yhdessä tiimisi kanssa asiakaspalvelusta, maahantuoja yhteistyöstä, asetettujen myyntitavoitteiden saavuttamisesta, sekä toiminnan kehittämisestä. Raportoit Autotalon johtajalle ja kuulut Lahden toimipisteen johtoryhmään.

Olet idearikas toimeen tarttuva esimies, joka kannustaa ja motivoi oman esimerkin kautta. Omaat asiakaslähtöisen ajattelutavan, sinulla on hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja olet tottunut työskentelemään tavoitteellisesti.

Me tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työnkuvan tunnetun automerkin ja esimiestyön parissa. Työympäristömme on nykyaikainen ja viihtyisä. Onnistumisesi palkitsemme kannustavalla palkkauksella ja S-ryhmän kattavilla henkilökuntaeduilla.

Arvostamme tehtävään sopivaa opistotasoista koulutusta ja aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen sähköisesti osoitteessa www.hameenmaa.fi/tyonhakijalle (valitse organisaatiovalikosta Osuuskauppa Hämeenmaa).

Lisätietoja tehtävästä antaa Ilkka Isotalo p. 0400 652881. Hakuaika päättyy 15.6.2018.