(Poistunut julkaisusta)

Myyntiassistentti Lohjalle
Metsäliitto Osuuskunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.11.2018
Metsäliitto Osuuskunta
Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 100 henkilöä. Konsernilla on toimintaa lähes 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2017 oli 0,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 1 400 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.
Toimenkuva
Haemme Metsä Woodin Lohjan asiakaspalvelukeskukseen myyntiassistenttia kokopäiväiseen, määräaikaiseen työsuhteeseen.

Tehtävässäsi vastaat sahatavaramarkkinoidemme tilausten käsittelystä ja sopimusten hallinnasta. Toimit myynnin ja tehtaiden tukena ja koordinoit tilauksia sekä tarjoat ulkoista ja sisäistä asiakaspalvelua. Lisäksi tehtäviisi kuuluu toimitusasiakirjojen käsittely osana toimitus- ja laskutusprosessia.
Odotamme sinulta
Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esimerkiksi tradenomi tai vastaava) ja kokemusta vientiasiakirjojen tekemisestä. Lisäksi kokemuksesi metsäteollisuusalalta katsotaan eduksesi. Henkilönä olet oma-aloitteinen, aktiivinen ja asiakaspalveluhenkinen. Sinulla on hyvä stressinsietokyky ja työskentelet tehokkaasti myös paineen alla. Suomen kielen lisäksi sinulta odotetaan sujuvaa englannin kielen taitoa.
Muut tiedot
Työpaikka tarjoaa mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden, kattavan perehdytyksen ja hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamista. Pääset osaksi tiivistä ja mukavaa työyhteisöä, joka toimii tukenasi päivittäisessä työssäsi.

Työ alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä ja jatkuu määräaikaisena 31.12.2019 saakka. Työsuhde solmitaan Metsä Woodin kanssa ja hakuprosessista vastaa VMP Lohja.

Hae tehtävää 9.12.2018 mennessä ja liitä mukaan ansioluettelosi palkkatoiveineen. Hyvin täytetty profiili nopeuttaa hakemuksesi käsittelyä. Lisätietoja saat soittamalla arkisin klo 8-9 välisenä aikana, puh. 040 307 5402.
Kesto
Sopimuksen mukaan
Lisätietoja
Johanna Harjumäki, Johanna.Harjumaki@vmp.fi, 040 307 5402
Hakeminen
Hae paikkaa viimeistään 09.12.2018 mennessä.