(Poistunut julkaisusta)

Myyntiagentti,Teleperformance / Canal Digital, Tampere
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.11.2018
Haemme nyt Teleperformancelle Canal Digitalin toimeksiantoon vakituiseen työsuhteeseen energisiä ja tavoitteellisia myyntiagentteja myymään kanavapaketteja kuluttaja-asiakkaille. Työ itsessään on uusasiakashankintaa erilaisia kohderyhmiä sekä kampanjoita hyödyntäen. Työ alkaa kattavalla tuote- ja myyntikoulutuksella 19.11.

Sopiiko työ minulle?
Saletisti, jos olet rohkea ja innokas oppimaan uutta, sekä pidät työstä jossa oma työpanoksesi näkyy suoraan palkassasi! Haluamme sinun olevan myös asiakaslähtöinen kaikessa toiminnassasi sekä aidosti kiinnostunut ihmisistä ja myynnistä. Aikaisempi kokemus esimerkiksi puhelinmyynnistä nähdään eduksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on innostunut ja myynnillinen asenne, eikä huumoristakaan ole haittaa.

Miksi Teleperformancelle?
Työ Teleperformancella on kaikkea muuta kuin ryppyotsaista rypistystä. Nykyisten työntekijöiden mukaan parasta Teleperformancella ovat mm. rento ilmapiiri ja kannustavat kollegat. Eivätkä he myöskään ole suotta reilun työnantajan maineessa, sillä heillä kaikki saavat työehtosopimuksen mukaista palkkaa (9,65 €/h), paikallisesti sovitut lisät ja tuloksen mukaiset kannusteet. Lisäksi kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta sinun on mahdollista ansaita takuubonusta jopa 600€  Tämä takaa sen, että sinulla on aikaa oppia myynnin salat.

Teleperformancella pääset kehittämään tärkeitä työelämän taitoja asiakaspalvelusta myyntiin. Eikä työtä tehdä yhtään hassummissa olosuhteissa, sillä viihtyisä toimisto pingispöytineen, rentoutumishuoneineen ja kahviautomaatteineen sijaitsee aivan Tampereen ytimessä. Tervetuloa joukkoon!

Kysy rohkeasti lisää.


Edellytämme sinulta

Asiakaspalveluhenkisyyttä isolla A:lla
Järjestelmällisyyttä, oma-aloitteisuutta sekä ongelmanratkaisutaitoja
Positiivisuutta ja uusien asioiden oppimiskykyä
Itsenäisyyttä, mutta myös tiimihenkisyyttä
Halua saavuttaa sinulle asetetut tavoitteet ja jopa ylittää ne
Asioiden loppuun asti saattamista
Hyviä tietokoneen käyttötaitoja
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielen osaaminen on plussaa


Tarjoamme sinulle

Työehtosopimuksen mukaisen palkan, paikallisten sopimusten mukaiset lisät sekä reilun kannustejärjestelmän, jolla voit kasvattaa tilipussin kokoa.
Valoisat ja viihtyisät työtilat, jotka sijaitsevat Tampereen keskustan tuntumassa
Suuren joukon energisiä ja avuliaita työkavereita, jotka voit työnteon lomassa haastaa vaikka pingisotteluun tai taukojumppaan, joihin molempiin löytyy varusteet työpaikalta!
Mahdollisuudet henkilökohtaiseen menestymiseen ja uralla etenemiseen


Kiinnostuitko?

Toimi nopeasti ja jätä hakemuksesi pian. Täytämme paikkoja myös hakuaikana!

Rekisteröidy hakijaksi www.staffpoint.fi ja täytä hakemus huolellisesti sekä liitä CV hakemukseesi. Meille on erittäin tärkeä tietää mitä olet tehnyt aikaisemmin, mitä osaat ja mitä haluat tehdä tulevaisuudessa

Ensimmäinen haastattelukierros tehdään videohaastatteluna, joten pidäthän silmällä sähköpostiasi, johon kutsu haastatteluun mahdollisesti saapuu.


Lisätietoja

Tommi Hautamäki
Rekrytointikonsultti
StaffPoint Oy, Ruoholahdenkatu 14, 00180 HELSINKI
020 7206 358
tommi.hautamaki@staffpoint.fi