(Poistunut julkaisusta)

Myynti- ja markkinointiassistentti
Nordic Trail

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.8.2018

Kasvun myötä etsimme nyt Rovaniemen tiimiin myynti- ja markkinointiassistenttia

 

Tehtävänkuva:

Myynti- ja markkinointiassistenttina työskentelet osana viiden henkilön tiimiä. Tärkeimpiä tehtäviäsi on tuotetietojen kääntäminen englannista suomeksi, sekä tietojen syöttö toiminnanohjausjärjestelmään ja nettisivuille.  Jatkojalostat tiedot edelleen lehdistötiedotteiksi sekä tiedotteiksi jälleenmyyjille. Tehtävään kuuluu myös erilaisten raporttien tuottaminen. Osaamisesi kasvaessa tuotetietoudesta osallistut myynnin tehtäviin mm. asiakkaiden puhelu- ja sähköpostikyselyihin vastaten sekä tilauksia myyntijärjestelmään syöttäen. Lisäksi, pienessä työyhteisössä on tärkeää olla valmis auttamaan tarpeen mukaan muuta tiimiä toimipisteen yleisissä juoksevissa tehtävissä, kuten varastotyössä. Oman osaamisesi mukaan sinulla on mahdollisuus ottaa vastuuta myös some-markkinoinnista, mm. sisällön tuotannon ja kuvankäsittelyn osalta.

Yleistä:

Olet sujuvasanainen ja lennokas kirjoittaja. Tehtävässä menestyäksesi sinulla tulee olla suomen kielen lisäksi sujuva englannin kielen taito, jotta pystyt kääntämään tuotetietoja englannista suomeksi. Kaupallinen koulutus tai työkokemus katsotaan eduksi, sillä työskentelet paljon numeroiden ja raportoinnin parissa. Voit olla vastavalmistunut tai omata jo jonkin verran kokemusta myynnin ja markkinoinnin tehtävistä. Tärkeintä on kuitenkin innostus tämän tyyppistä tehtävää kohtaan, sekä kehityshaluinen asenne. Olet oma-aloitteinen ja joustava, ja pienessä työyhteisössä osaat tarpeen mukaan tarttua erilaisiin tehtäviin sesonkien ja kiiretilanteen vaihdellessa. Tehtävässä vaaditaan Office-ohjelmien hyvää hallintaa.

Tarjoamme Sinulle:

- Vakituisen ja monipuolisen työn myynnin ja markkinoinnin avustavien tehtävien parissa
- Rennon ja kannustavan tiimin työsi tueksi
- Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi eteenpäin
- Halutessasi mielenkiintoisen urapolun maahantuonnin ja tukkumyynnin yrityksessä
- Kattavan perehdytyksen tehtävään

Odotamme Sinulta:

- Kykyä tuottaa sujuvasanaista tekstiä
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, sekä kykyä kääntää tekstiä englannista suomeksi
- Oma-aloitteista ja joustavaa otetta tarttua erilaisiin työtehtäviin tarpeen mukaan
- Paineensietokykyä ja kykyä priorisoida asioita erityisesti sesonkiaikoina
- Hyviä tietoteknisiä valmiuksia ja Office-ohjelmien hyvää käyttötaitoa  

 

Työtehtävä on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Liitäthän hakemukseen palkkatoiveesi.

Haku:

Hae tehtävään rekisteröimällä itsesi hakijaksi osoitteessa http://www.empore.fi/tyopaikat 16.09.2018 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Emporen rekrytointikonsultti Susanna Eskola, puh. 040 620 8387 tai sähköpostitse susanna.eskola@empore.fi.