(Poistunut julkaisusta)

Myynnin tuki Urbaser Oy
Uniflex

Alkuperäinen julkaisupäivä 25.2.2020

Etsimme asiakkaallemme Urbaser Oy:lle MYYNNIN TUKEA Helsinkiin Malmin toimipisteeseen.

Yritysesittely

Urbaser Oy on kokonaisvaltainen ympäristöhuollon palvelutoimittaja, joka on erikoistunut ympäristöhuollon jätemateriaalivirtojen hallintaan sekä ympäristöalan informaatio- ja asiantuntijapalveluihin. Palvelukokonaisuuksien tuottaminen perustuu omaan tuotantoon sekä hallittuun verkostoitumiseen. Asiantuntija-, informaatio- ja tietojärjestelmäpalvelut yhtiö tuottaa itse.

Urbaser Oy:n liikevaihto on noin 36 milj. euroa ja kokonaishenkilöstömäärä noin 300. Yhtiö kuuluu maailmanlaajuiseen Urbaser S.A -konserniin (liikevaihto 1,7 miljardia euroa), jonka pääkonttori sijaitsee Madridissa.

Työnkuva

Haemme käytännönläheistä ja reipasta henkilöä, jolla on hyvä kyky tulla ihmisten kanssa toimeen. Myynnin tukihenkilönä sinulla on päävastuu asiakkuuksien hoitamisesta ja siihen liittyvistä käytännön toimista nimettyjen suurimpien asiakkaiden osalta. Myynnin tukitoimintojen ohella työhön kuuluu oleellisesti myös asiakaspalvelussa avustamista etenkin loma-aikoina (kesäaika, talvilomakausi). 

Työssäsi vastaat suuremmista kohdekartoituksista, reklamaatioista ja laitehallinnasta puristimien, paalaimien, rollpackereiden ym. osalta. Ylläpidät rekisteriä vuosihuoltojen ja laitteiden korjausten osalta. Hallinnoit tarrojen, ohjeiden ja kylttien tilausten hoitamista, varaston seurantaa ja suunnittelua. Pääset vastaamaan myös markkinointi- ja viestintäasioiden käytännön koordinoinnista. Huolehdit, että esimerkiksi valokuvausten aikana oikeat henkilöt ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Huolehdit myös oikeasta/riittävästä varustuksesta sekä etsit ja sovit kuvauspaikat. 

Lisäksi huolehdit Urbaserin asiakaslehden ja henkilöstölehden tekemisestä: keräät juttuaiheita, kokoat kommentteja viestintätoimistolle ja huolehdit aikataulussa pysymisestä. Työhön sisältyy myös rutiininomaisia tehtäviä, kuten käyttäjätunnusten luominen ja lähettäminen asiakkaille sähköpostilla asiakasraportointijärjestelmään. 

Työnkuvaa on mahdollista räätälöidä oman osaamisesi mukaan. Jos sinulla on osaamista alalta jo entuudestaan tai kun olet päässyt kerryttämään sitä riittävästi (esimerkiksi 1-2 vuotta), voi työnkuvaasi kuulua myös jätehuollon neuvominen asiakastilaisuuksissa ja pienimuotoisissa messu- ja asiakastapahtumissa. 

Huom. työssä tarvitaan B-ajokortti, oma auto sekä valmius joihinkin matkapäiviin kuukaudessa.

Tarjoamme

Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Tarjoamme mahdollisuuden olla mukana kehittämässä voimakkaasti kasvavaa yritystä rennossa organisaatiossa. Työhön tarjotaan kattava perehdytys ja toivomme, että pystyt aloittamaan tehtävässä heti alkukeväästä 2020. Sinulla on hyvät mahdollisudet edetä yrityksessä omien intressien myötä. Toimipaikkasi sijaitsee Helsingissä Malmin lentokentän läheisyydessä. Odotamme sinua jo joukkoon!

Kiinnostuitko?

Uniflex toimii asiakkaan kumppanina rekrytointiprosessissa. Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen oheisella sähköisellä hakulomakkeella Uniflexin järjestelmään. Aloitamme haastattelut jo rekrytointiprosessin alkuvaiheessa. Lisätietoja tehtävästä antaa HR konsultti Laura Honkanen puh. 0505374289. 

Me Uniflexilla olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen, suorarekrytointeihin ja soveltuvuusarviointeihin. Työllistämme henkilökuntaa mm. asiakaspalvelu, contact center, myynnin, markkinoinnin, taloushallinnon, logistiikan, teollisuuden ja rakennusalan tehtäviin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhtä laajalta alueelta löytyy myös suorarekrytointeihimme tyytyväisiä asiakkaita. Pörssiyrityksen toiminnan kuuluu olla läpinäkyvää ja noudatamme samaa avoimuutta myös viestinnässämme. Uskomme oikeudenmukaisuuteen, yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamiseen ja kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon. Auktorisoituna henkilöstöpalvelualan yrityksenä olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan sekä toimeksiantajiamme että työntekijöitämme kohtaan. Lue lisää meistä ja avoimista työpaikoistamme osoitteessa www.uniflex.fi.