(Poistunut julkaisusta)

Myyjiä, Turku ja lähialueet
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.10.2020
Etsimme asiakaspalveluhenkistä

MYYJÄÄ

joka nauttii työstä ihmisten parissa ja jonka hymy ei hyydy kiireisimpänäkään aikana. Huolehdit siitä, että kauppakokemus Turun päivittäistavarakaupoissa ylittää asiakkaiden odotukset.

Tulet työskentelemään niin hyllytyksen kuin kassamyyjän tehtävissä, oman mieltymyksesi mukaan. Myyjille on tarvetta sekä suurempiin marketteihin, että pienempiin päivittäistavarakaupan myymälöihin Turun alueelle, sekä Turun lähikuntiin.

Työtehtäviisi kuuluu kassan työtehtävät, asiakaspalvelu, hyllytys ja kuorman purku, sekä asiakkaiden neuvonta. Pääset työssäsi kehittämään omia taitoja asiakaspalvelun parissa ja samalla kerryttämään kallisarvoista työkokemusta.

Työ pohjautuu tarvittaessa töihin kutsuttavaan työmuotoon, jolloin tulet tekemään muun muassa sairauspoissaolojen sekä lomien tuurausta. Työtunteja on tarjolla myymälöiden tarpeiden mukaan, ja työvuorot sijoittuvat myymälöiden aukioloaikojen puitteisiin. Työ sopii siis mainiosti henkilölle, joka pystyy suunnittelemaan omat aikataulut ja ottamaan eri vuoroja vapaasti vastaan. Palkka määräytyy kaupan alan TES:n mukaan ja työsuhde solmitaan työntekijän ja StaffPointin välille.


Edellytämme sinulta

Iloista asiakaspalveluasennetta ja kiinnostusta kaupanalan tehtäviin
Reipasta mieltä sekä työtä pelkäämätöntä asennetta
Vastuunottokykyä, luotettavuutta ja rehellisyyttä
Vähintään 18-vuoden ikää
Joustavuutta työvuorojen suhteen


Tarjoamme sinulle

Monipuolisen työn päivittäistavarakaupan tehtävien parissa
Mahdollisuuden työllistyä joustavasti oman tilanteesi mukaisesti
Kaupan alan TES:n mukaisen palkan


Arvostamme

Kaupan alan kokemusta
Hyvää käytettävyyttä ja mahdollisuutta lähteä lyhyelläkin varoitusajalla työvuoroihin


Kiinnostuitko?

Rekisteröidy hakijaksi www.staffpoint.fi ja täytä hakemus huolellisesti sekä liitä CV hakemukseesi. Meille on erittäin tärkeä tietää mitä olet tehnyt aikaisemmin, mitä osaat ja mitä haluat tehdä tulevaisuudessa.

Muistathan mainita suosittelijan yhteystiedot hakemusta jättäessäsi!

Ensimmäinen haastattelukierros suoritetaan videohaastatteluna, jossa pääset kertomaan lisää itsestäsi. Tarkkaile siis sähköpostiasi!


Lisätietoja

Jenniina Henriksson
Rekrytoinnin moniosaaja
jenniina.henriksson@staffpoint.fi
Staffpoint-konserni