Myyjä (osa-aikainen), Kodin1
BiisoniTietoa tehtävästä
Vuonna 1991 perustettu Kodin1 on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmaksi huonekalu- ja sisustusalan verkkokaupaksi. Joulukuussa 2016 BHG Group osti Kodin1 toiminimen ja siihen liittyvän verkkodomainin. Kuulumme siis ruotsalaiseen BHG Group pörssiyhtiöön ja olemme sitä kautta osa Pohjoismaiden suurinta verkkokauppakeskittymää. Isona toimijana BHG Finland pystyy tarjoamaan ylivoimaisen tuotevalikoiman ja edut asiakkaille. Olemme toimialamme ehdoton edelläkävijä ja meillä työskentelee yli 200 ammattilaista. 17 myymälän lisäksi verkkokauppoja on Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Kodin1 pyrkii innostamaan sekä luomaan iloa kotiin. Myymälästämme meiltä löydät laajan valikoiman huonekaluja ja sisustustuotteita koko kotiin.
Oletko kiinnostunut aidoista asiakaskohtaamisista sekä inspiroidut kauniista huonekaluista ja sisustustarvikkeista? Haluatko olla mukana vaikuttamassa siihen, että Kodin1 on asiakkaan ensisijainen valinta huonekaluostoksille lähtiessään? Tämä mahdollisuus voi olla juuri sinua varten, tule uudeksi työkaveriksemme ja kehity kanssamme supermyyjäksi! Etsimme Suomen ainoaan Kodin1 myymälään Kauppakeskus Lanternaan myyjää n. 6 h/vko työtunneilla.
Mitä tulisit meillä tekemään?
Myyjänä päätehtävänäsi on tarjota parasta mahdollista asiakaspalvelua ja varmistaa, että asiakkaillemme muodostuu poikkeuksellinen ostokokemus. Otat myymälään tulevat asiakkaat energisellä ja positiivisella asenteella vastaan sekä kartoitat heidän toiveet sekä tarpeet aktiivisesti kuunnellen ja keskustellen. Varmistat myös, että asiakkaat lähtevät kaupasta tyytyväisenä. Ehdotat rohkeasti erilaisia ratkaisuja ja autat asiakasta sisustushaaveiden toteutuksessa. Päivittäisten myyntitilanteiden ja myymälässä tapahtuvan asiakaspalvelun lisäksi työtehtäviisi sisältyy yleistä siistimistä, ajoittaista somistusta, hinnoittelua ja sesongin vaihtuessa huonekalujen kokoamista sekä esillepanojen rakentamista. Myös asiakkaiden kontaktoinnit tuotteiden toimituksiin ja mahdollisiin palautuksiin liittyen ovat osa työnkuvaasi.
Meille on tärkeää, että kaikki työntekijämme ovat intohimoisia työhönsä ja osallistuvat aktiivisesti hyvän työympäristön luomiseen. Meitä kaikkia yhdistää avuliaisuus, iloisuus sekä tuloshakuisuus. Meillä töihin tulemisen tulee olla hauskaa!
Työsuhde solmitaan työntekijän ja Kodin1:n välille ja työssä noudatetaan kaupan alan työehtosopimusta, jolloin myös palkkaus on kaupan työehtosopimuksen mukainen (12,09–13,78 €/h) mukavine ilta- ja viikonloppulisineen. Työsuhde on vakituinen ja töitä on lähtökohtaisesti joka toinen viikonloppu, sopimustunnit ovat tällöin 16h/2 viikkoa. Tarvittaessa lisätunteja voi tulla arkipäiville, sekä loma-ajoille, joten arvostamme joustavaa käytettävyyttä etenkin kesälomakaudella. Työ sopii mainiosti esimerkiksi opintojen, tai muun osa-aikatyön ohelle.
Mitä me etsimme?
Olet etsimämme lisä lämminhenkiseen tiimiimme, mikäli olet hyvän tilannetajun omaava palvelualtis ilopilleri ja nautit myyntitilanteista. Uskallat rohkeasti lähestyä asiakasta, kertoa tuotteistamme ja tukea ostopäätöksen teossa, sekä asettaa asiakkaan aina etusijalle. Sinulla on aito halu auttaa asiakkaita ja toteuttaa heidän sisustusunelmiaan, sekä sinulla on visuaalista silmää kodin stailaukseen. Tunnistat myyntipotentiaalin ja pystyt luomaan myyntiä sisustusvinkkien ja tuoteosaamisen avulla.
Tärkeintä meille on löytää huipputyyppi joukkoomme, joka joustavuudellaan, oma-aloitteisuudellaan ja energisyydellään luo hyvää ilmapiiriä niin asiakkaiden kuin tiimimme keskuudessa. Tehtävään vaaditaan täysi-ikäisyyttä. Myös sujuva englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito on tarpeen. Hyvä asenne on kuitenkin se, joka ratkaisee ja me perehdytämme sinut tehtävään!
Miksi meille?
Tarjoamme sinulle työpaikan yhdessä Pohjoismaiden suurimmista kodin sisustuksen verkkokaupoista, joka kasvaa nopeasti ja on alansa edelläkävijä. Saat mahdollisuuden olla osana Suomen ainoaa Kodin1 myymälää, ja sitä kautta vaikuttaa myös koko ketjun kasvuun ja menestymiseen Suomessa.
Meillä pääset mukaan avoimeen ja kannustavaan joukkoon, jossa saat mahdollisuuden kehittää omia asiakaspalvelu- ja myyntitaitojasi sekä pääset työskentelemään laadukkaiden tuotteiden parissa. Työsi tueksi saat meiltä kattavan perehdytyksen toimintatapoihimme, tuotteisiimme ja käytössä oleviin ohjelmistoihin.
Olemme juuri remontoineet myymälän asiakaslähtöisemmäksi ja visuaalisemmaksi, joten pääset työskentelemään modernissa työympäristössä. Lisäksi tarjoamme henkilöstöetuja, kuten henkilökunta-alennuksen kaikista BHG-konsernin myymälöistä ja verkkokaupoista.
Hakuprosessi
Mikäli kiinnostuit, niin haluamme kuulla sinusta! Laitathan hakemuksesi linkin kautta viimeistään 16.4.2023, hakemuksen jättäminen vie vain joitakin minuutteja. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.
Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisoni Groupin kanssa. Jos haluat lisätietoja tehtävästä, niin olethan yhteydessä rekrytointikonsulttiin Henriinaan, puh. +358504646875 tai sähköpostitse henriina.nykanen@biisoni.fi
Tietoa työnantajasta
Toimintamme kulmakiviä ovat aito välittäminen, jatkuva yhteydenpito työntekijöihin sekä yhdessä tekeminen.
Meillä tutkitusti viihdytään − työntekijämme ovat antaneet meille arvosanaksi 9/10. Tämä edustaa alan kirkkainta kärkeä.
Tutustu meihin täältä!
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/biisoni/2048077-7